23. kesä, 2016

Juhannus ilman agitaattoria – Johannekselle päivä keskelle marraskuuta

Mitä yhteistä on Johannes Kastajalla ja meidän juhannusidyllillämme? Ei mitään. Ei yhtiskäs mitään. Paitsi päivän nimi.

Virallisesti juhannusta vietetään Johannes-nimisen agitaattorin ja yhteiskunnallisen häirikön muistoksi. Mies tuli tunnetuksi epämuodikkaasta vaatetuksestaan (kamelinkarva-asu), ruokavaliostaan (heinäsirkat) ja kuolemastaan (pää vadilla). Hän oli inhottava piikki eliitin lihassa.

Jos Johannes tekisi comebackin ja tulisi keskellemme, pitäisimme häntä kiihkoilijana ja ärsyttävänä änkyränä. Vallanpitäjät ideoisivat kabinettien fläppitaulujen äärellä tapoja hänen hillitsemisekseen. Tavallinen kansa naureskelisi hänelle. Jotkut tosin liittyisivät hänen joukkioonsa. Puoluetta hän tuskin perustaisi.

Mihin hän kiinnittäisi huomionsa? Hän tunnistaisi epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja teennäisyyttä sielläkin, missä olemme kuvitelleet kaiken olevan kunnossa. Olisi kihelmöivää kuunneltavaa, jos hän pääsisi puhumaan eduskunnan istuntoon tai firman, puolueen tai järjestön hallituksen kokoukseen. Hänet raahattaisiin ulos, ellei pelkona olisi ikävä mediajulkisuus.

Entä jos hän pääsisi pitämään saarnan itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa, onhan hän sentään kirkon keskeisiä merkkihenkilöitä? Luultavasti hän haukkuisi kirkolliset pönötykset, menot ja kiistat. Sukulaismiehensä perustamaa kirkkoa hän ei tunnistaisi siksi, mitä sen piti olla. Sitten hän siirtyisi käsittelemään kuulijoiden vallanhalua. Kirkkokansan pokka pitäisi, koska raivoa ei voisi näyttää kameroille.

Johannes olisi ilonpilaaja, fanaatikko, mielenvikainen sissi, itseään korostava narsisti, sivistymätön pyrkyri, verta nenästään kaivava huutelija.  Häntä emme kaipaa keskellemme. Elämä menee mukavasti.

Elämä menee joskus turhankin mukavasti. Jonkun pitäisi häiritä meitä.

Miksi ylipäänsä vietämme hänen muistopäiväänsä, kun emme kuitenkaan välitä hänestä?

Tarvitsemme keskikesän juhlamme, jolloin voimme ottaa rennosti ystävien kanssa. Johannes ei tänäkään juhannuksena ole päällimmäisenä mielessämme.

Olisiko rehellisempää siirtää Johannes Kastajan merkkipäivä keskelle pimeää marraskuuta ja viettää yksi päivä vuodesta, jolloin antaisimme puheenvuoron kaikenlaisille totuudentorville. Puheenvuoron saisivat ne, joilla ei ole päätösvaltaa yhteiskunnassa ja työelämässä, mutta jotka kuitenkin joutuvat kantamaan päätösten seuraukset. Se olisi Totuuden päivä.

Silloin eduskunnan puhujalavalle astuisi vanhempiensa laiminlyömä lapsi, syrjäytynyt koulukiusattu nuori, työtön yksinhuoltaja, vaippojen vaihtoa odottava vanhus, turvapaikkapäätöstä odottava maahanmuuttaja ja byrokratian rattaissa litistyvä talousrikoksen uhri. Puhujaehdokkaita olisi pitkä jono, joka ulottuisi Mannerheimintien alkupäähän.

Juhannukseen emme kaipaa Johannesta häiriköimään, mutta muuten häntä kannattaisi kuunnella. Hän on niitä kyseenalaistajia, jotka eivät sopeudu yleisen ajattelun valtavirtaan. Heitä kannattaa kuunnella edes kerran vuodessa.

Marraskuuta odotellen iloista juhannusta.

Kommentit

Kaiku Mäenpää

24.06.2016 13:56

Hyvä Tapsa! Ehkä Johanneksen elämäntyö ja sanoma tulisivat paremmin esille, jos ottaisimme kalenteriimme Johannes Kastajan kuolinpäivän 29.8. Sitä muistavat sekä kat. että ortod. kirkot.

Tapio Aaltonen

26.06.2016 17:44

29.8. on hyvä ehdotus. Jäätävät perustelut. Eli varmaan palaverin paikka! Mission impossible, mutta ei anneta periksi.

Uusimmat kommentit

13.11 | 19:17

Olet varmastikin oikeassa. Häpeä on isosti mukana tässä tematiikassa.

13.11 | 08:05

Kiitos aidoista ajatuksista.

Luulisin, että se mitä seuraa, jos menet kommentoimaan tuollaisessa kuvaamassasi tilanteessa, on luultavasti häpeärangaistus – sinut vain "ignoorataan".

23.09 | 14:48

Hieno syvällinen tunne tässä mukana, arvostan ja yhden ajatuksiisi.

01.09 | 08:09

Kiitos tästä tarinasta ja ajatuksista. Luin tätä ääneen tätini Elsa Pippolan luona Joensuussa.
Terveiset häneltä. Siunausta elämääsi. Tervetuloa Joensuuhun! elsapippola@gmail.com

Jaa tämä sivu