9. marras, 2016

Trump-populismin ydin: tunteilla on väliä

Retoriikan vanha viisaus kuuluu, että hyvässä puheessa on aatosta, eetosta ja paatosta. Eli asiaa, uskottavuutta ja tunnetta. Antiikin reettoreiden sanoin: logos, ethos, pathos.

Suomalainen puhuja uskoo faktojen esittämisen ylivoimaan, tunnepuolesta viis. Donald Trump perusti viestinsä kokonaan tunteeseen.

Äänestäjille hän ei antanut minkäänlaista tietoa siitä, mitä hän oikeasti aikoo tehdä, eikä varsinkaan, miten hän aikoo toteuttaa löysät lupauksensa tai uhkauksensa. Hänen puruhampaansa olivat iskevät sloganit.

Tästä kanveesista on noustava nopeasti. Ensimmäinen kysymyksemme kuuluu: Mitä tästä on opittava? Ainakin se, että ihmisiä koskevat ilmiöt eivät etene loogisesti, rationaalisesti tai suoraviivaisesti.

Mielipidemittaajat hävisivät 6-0, häpeä heille. Samoin hävisi virallinen valtakoneisto. Ihmisen mieli ja käyttäytyminen on yhä tarkan ennakoinnin ulottumattomissa. Meillä on paljon opittavaa.

Yhdysvaltain tapahtumat ovat yksi merkki megamurroksesta, jota maailma kokee. Vanhat johtamisuskomukset lähtivät siitä, että ihmiset ovat koneen osia. Niin ei ole, mikä on tiedetty jo kauan. Silti arjen johtamiskäytännöt perustuvat yllättävän paljon noihin vanhoihin uskomuksiin.

Tässä on mietittävää työelämän, julkisen sektorin, puolueiden, suurten korporaatioiden ja kirkon byrokraateille.

Meidän kaikkien on opiskeltava ihmistä.

Toimintatavalla on väliä.

Ps. Kirjoitin edellisen tekstin, kun Trumpin voitto oli lähes varma. Hetki sitten kuuntelin hänen voitonpuheensa. Sekin vetosi vahvasti tunteeseen, mutta nyt täysin vastakkaisella tavalla kuin kampanjapuheet.

 

 

Kommentit

Ana

09.11.2016 18:46

Juurikin näin! Sama asia näkyy Venäjällä, mutta kulttuuriosesti erilaisilla viesteillä. Nykyään puhutaan taitojen tärkeydestä ja niiden opettaminen jo alaluokilla. Tunne- ja vuorovaikutustaidot etc.

Ana

09.11.2016 18:40

Uusimmat kommentit

13.11 | 19:17

Olet varmastikin oikeassa. Häpeä on isosti mukana tässä tematiikassa.

13.11 | 08:05

Kiitos aidoista ajatuksista.

Luulisin, että se mitä seuraa, jos menet kommentoimaan tuollaisessa kuvaamassasi tilanteessa, on luultavasti häpeärangaistus – sinut vain "ignoorataan".

23.09 | 14:48

Hieno syvällinen tunne tässä mukana, arvostan ja yhden ajatuksiisi.

01.09 | 08:09

Kiitos tästä tarinasta ja ajatuksista. Luin tätä ääneen tätini Elsa Pippolan luona Joensuussa.
Terveiset häneltä. Siunausta elämääsi. Tervetuloa Joensuuhun! elsapippola@gmail.com

Jaa tämä sivu