Tein FB-gallupin Tuntematon sotilas -elokuvan esittämisestä itsenäisyyspäivisin.n Kysyin mielipiteitä tämän kansallisen instituution asemasta nyt ja tulevina vuosikymmeninä ja -satoina. Olin alkanut pohtia itsenäisyytemme juhlallisen melankolista eetosta. Viralliset galluptulokset julkaisen blogini lopussa.
Kirjoittelen näitä rivejä 6.12. sohvalla istuen ja silmäillen sivusilmällä dokumenttia Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista. Pönäkkä setäni Aleksi Aaltonen näytti vilahtavan kuvissa Helsinginn rautatieasemalla lapsi sylissään. Hän kuului tämän tapahtumaketjun valtiollisiin vaikuttajiin. Ohjelma on surullinen.
Sitten Ykkösellä alkaa juhlajumalanpalvelus ja Teemalla Tuntematon sotilas. En ole vielä päättänyt,n kumpaan keskityn. Molempien juonet ovat tuttuja. Ehkä surffailen.
Tänään on paraateja, kuorolaulua, lippujen nostoa ja seppelten laskua, pitkiä kättelyjonoja Linnassa, kynttilöitä, veteraanien muistamista, hiljaistan kiitosta ja ylpeyttä.
Se on meidän itsenäisyyspäivämme eetos ja vastaa meidän kansallista eetostamme, johon kuuluvat mollivoittoiset kansanlaulut ja ihmisen pienuudesta kertovat virret. Itsenäisyys on ylevän hartaudenn juhla. Tänään ei riehuta muuten kuin mielenosoituksissa. Ei myöskään vitsailla.
Vuosia sitten olin Norjassa toukokuun 17. päivänä, heidän kansallispäivänään. Juhla oli reippaan iloinen,n täynnä naurua, hilpeyttä, reipasta torvisoittoa ja rentoa yhdessäoloa. Vähän kuin meillä aina runsaat kaksi viikkoa aikaisemmin, Norjassa tosin ilman simaa ja viuhkoja.
Voisinko edes kuvitella suomalaista itsenäisyyspäivää,n jonka imagoon kuuluisi kepeä ilonpito? Itsenäisyysjulistus annettiin vuoden pimeimpänä aikana, jolloin ei muutenkaan olla kovin riehakkaita.
Ajattelen isääni ja muita veteraaneja, joka viettivät monta vuotta rintamalla.n Ja heitä, jotka eivät koskaan palanneet kotiinsa. Tai kuten Marja Kalajoki mainitsi kommentissaan FB-kyselyyni: ”Kuulun tähän kansaan ja maahan, jonka olemassaolo ei ole itsestäänselvyys.” Niinpä.
Olonin on ristiriitainen. Olen täysillä mukana sotien veteraanien kunnioittamisessa. Itsenäisyys on minulle pyhä asia. Samalla jokin minussa kaipaisi karvan verran vähemmän pönötystä ja melankoliaa. Ei vain tähänn päivään vaan muuhunkin elämäämme.
Omasta puolestani voin juhlia Suomen itsenäisyyspäivää ilman Laineen Tuntematon sotilasta, niin paljon kuin pidänkin siitä. Veikko Hiiri ehdotti kommentissaan,n että välillä voisi olla eri versioita samasta teemasta. Muitakin ehdotuksia tuli.
Yritän miettiä, mikä olisi se iloisempi elementti suomalaiseen itsenäisyysjuhlaan. En keksi, kun Ykkösellä pyörii ultraharrasn jumalanpalvelus ja teemalla rymistelee Tuntematon sotilas.
Entä jos Suomi 100 -juhlan tiimoilla järjestettäisiin ideakilpailu siitä, mitä letkeän iloista voitaisiin liittää tuleviin itsenäisyyspäiviin?
Tähän mennessä vastanneista 70,6 % on sitä mieltä, että nykykäytäntöä ei tule muuttaa. 15,6 % on valmis siihen, että elokuva voitaisiin esittää nykyistä harvemmin. 13,8 % antoi kannatuksensan sille, että sen viimeinen itsenäisyyspäiväesitys olisi vuonna 2018. Yksi vastaajista antaisi viiden vuoden siirtymäajan.
Kuulun siis vähemmistöön tässäkin asiassa. Tyydyn tähän, sillän kansa on puhunut.
Avainsanat: Itsenäisyys, itsenäisyyspäivä, Tuntematon sotilas, kansallinen eetos, melankolia, ilo