Tässäkö se oli? Näinkö sen pitikin mennä? Yhä useammin tulee miettineeksi, mitä kaikkea koettua kannan mieleni repussa.
Miettimistä kiihdyttää, kun osallistuu tyttärenpojan rippijuhlaann ja muistelee itseään vastaavassa tilanteessa. Tai kun tulee tieto ystävän sairastumisesta ja toisen kuolemasta. Elämä on jännittävä ja hauras.
Mitä minuun jäi lapsuus- ja nuoruusvuosista Porista,n kodista, koulusta, isoskeikoista ripareilla, kesätöistä Mäntyluodon satamajätkänä, kavereista, intistä, opiskeluajoista? Mitä jäi vuosista, jolloin perustin perheen ja elimme Turussa, Helsingissä, Uppsalassan ja Virkkalassa? Koti-iltoja, poissaoloja kotoa, tekemistä ja ikävöimistä. 27 vuoden liitto Riitan kanssa. Tänä kesänä 20 vuotta Pirkon puolisona. Kaksi työuraa ja melko isoja harrastuksia. Joitakin suuria kokemuksia.
Mikä työelämän muisto kulkee mukanani siitä, kun olin opiskelijapappi, järjestöjohtaja, päätoimittaja ja lopulta yrittäjä? Mikä uutinen? Mikä päätös johtoryhmässä,n hallituksessa tai hiljaisessa mielessä? Mikä salaisuus, jonka joku on joskus uskonut minulle? Tai oma salaisuuteni?
Ilon ja kivun aika. Sen nimisen kirjan julkaisin, kun mittarissani oli luku 50.
Olen tänä kesänän selaillut päiväkirjojani 55 vuoden ajalta. Ne kertovan paljon, myös ne rivit, joita en kirjoittanut, kun välissä oli kaksi pitkää taukoa. Aika harvoin noita vihkoja tulee luetuksi. Eilen katselin Uppsalan aikaa. Olin muistanutn sen tyynempänä. Muisti on petollinen ja samalla tarkoituksenmukainen.
Istun puutarhassa, katselen kukkia, haistelen tyytyväisenä juuri leikatun nurmen tuoksua ja ihailen uutta pergolaa. Jostain kuuluu sepelkyyhkyn huhuilu u-uun uu u-uu ja rastaan tuttu räkätys.
Läheltä katsottuna elämä hahmottuu irrallisina mosaiikkipaloina.
Somerniemellä nuotiolla, lasten ristiäiset, häät, lastenlasten syntymät ja juhlat. Omann yrityksen perustaminen, työkaverit. Laulu katalaaniksi Barcelonassa ystävän synttäreillä – mitähän heille kuuluu nyt? Yhteislaulun johtaminen täydellä stadionilla. Flow-kokemuksia, kun luento sujuu tai tekstin syntyy luonnostaan. Ateriahetkiä pitkän pöydän ympärillä. Intensiivisiä keskusteluja, naurua ja puujalkavitsejä, lukemista, ideointia, kirjoittamishetkiä kun talo nukkuu. Kalastusta ja vaellusta. Juoksulenkkejän ja itsen rääkkäämistä Tukholman kaduilla.
Rakkaiden kaverien turhan aikainen kuolema, Pekka lento-onnettomuudessa, Jussi infarktiin matkustajaterminaalissa, Harri sydämensiirron epäonnistumiseen, Jyrki kipparoimansan laivan ruorin äärellä yksin Saimaalla. Pikku-Aleksin arkku, jota Teuvo-veljeni kantoi sylissään, pää pystyssä, sydän rikki.
Kuvia, episodeja. Jotain on nyt, jotain takana ja jotain tulossa.
Tunturinn valoisia rinteitä ja taistelua myrskyssä. Miten kokemani kriisit ja loukkaukset tuntuivatkin silloin niin isoilta. Nyt hymyilen niille. Ainakin useimmille. Ja ainakin sille, että otin ne silloin niin vakavasti.
Elämä on tarina,n jota muokkaamme jatkuvasti. Ehkei se ole yhtenäinen stoori mutta pitäisikö olla. Sarja kohtauksia se ainakin on.
On ihan jees olla välillä sentimentaalinen ja vieläpä selvin päin.