Kristinusko alkoi radikaalina uudistusliikkeenä. Jeesus-liike ylitti etniset ja uskonnolliset rajat, torppasi naisten alistamisen ja raivasi tilan tasa-arvoajattelulle. Rakkaudenaterioille mahtui rikkaita ja köyhiä. Korkeana ihanteenan oli, että jokainen jakoi omastaan.
Sitten alkoi muutos, jossa viimeinen niitti oli kristinuskon tuleminen valtion suojelemaksi ja lopulta valtionuskonnoksi keisari Konstantinuksen aikana. Elettiin 300-luvun loppua.
Kristinuskon matka katakombeistan palatseihin oli alkanut.
Kristinuskon alkuperäinen radikaali valtavirta eriytyi pienemmiksi puroiksi ja jatkoi elämäänsä kirkkoisien kirjoituksissa, marginaaleissa, luostareissa, vähemmistöjen parissa, kansanuskontona,n alkuperäiskansojen jumalanpalveluksissa ja reformiliikkeissä, jotka joko radikalisoituivat edelleen tai kesyyntyivät, institutionalisoituivat ja kadottivat hehkunsa.
Nyt kirkko näkyy monille ensisijaisesti hierarkiana, joka antaan uudistuksille periksi vasta kun on pakko eikä aina silloinkaan.
Tämä on yksi kuva nykykristinuskosta, mutta ei läheskään koko totuus. Moderneinakin aikoina kristinuskon piiristä on noussut energisiä kyllän elämälle -liikkeitä, jotka ammentavat kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta ja solidaarisuudesta. Latinalaisessa Amerikassa kirkot ovat tehneet rohkeita avauksia rakenteellisen köyhyyden kitkemiseksi.
On väitetty,n että kristinuskon suuruudenaika on takana. Nyt se elää kituuttaa ja lopulta hiipuu.
Minä väitän, että kristinuskon suuruudenaika on illuusio. Sitä ei ole ollutkaan. Aito usko on aina elänyt marginaaleissan hiljaisena virtana, sydämissä, ihmisissä, jotka ovat valmiit kääntämään toisen poskensa.
Kristinuskon alkuperäinen ohjelma oli ”julistaa vangituille vapautusta”, taistella ihmisen puolesta jan olla kivi sortajien kengässä. Sekä jatkaa eteenpäin Jeesuksen sanomaa ehdottomasta armosta, pelastuksesta ja oikeudenmukaisuudesta.
Siihen tarvitaan yhteisöjä ja jonkinlaisia kevyitä organisaatioita. Mutta hierarkkisian valtarakenteita siihen ei tarvita. Rakenteiden piirteenä on ulos sulkeminen, me ja ne -asenteet. Aidoimmillaan hengellisyys on inklusiivista, yhdistävää.
Apostoli Paavalin sanoin: ”Ei ole tässä juutalaista eikän kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”
#kristinusko #kirkko #hierarkiat #radikaali #vapaus