Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Nato-prosessissa oivaltanut johtajuuden olennaisen pointin. Ajoituksen. Johtamisessa ajoitus saattaa ratkaista tappion tai voiton. Joskus on hyvä toimia nopeasti, joskus taas viivytellä ja valmistella.
Missio, visio ja strategia kertovat, missä halutaan onnistua. Oikea ajoitus takaa menestyksen. Organisaatioiden maailmassa puhutaan ketterästä strategiasta.
Niinistö olisi voinut pyrkiä paimentamaan Suomea Natoon jo edellisellän kaudellaan. Monet odottivat sitä häneltä. Miksei hän tehnyt sitä?
Tärkeimpään syyhyn hän viittasi Madridin lehdistötilaisuudessa. Natoon liityttiin, koska kansa halusi sitä. Toukokuussan kannattajia oli 73 % ja vastustajia 12 %. Ennen Ukrainan tapahtumia selvä enemmistö kansasta oli liittymistä vastaan. Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2012, Natoon liittymisen kannattajia oli suunnilleen yhtä vähän kuin viimen viikkoina on ollut vastustajia. Kyseinen vuosi tosin oli Nato-kannatuksen aallonpohja.
Demokratiassa johtaja ei toimi vastoin kansan tahtoa. Diktatuurimaissan se on mahdollista. Niissäkin johtaja yrittää peittää toimintansa savuverholla niin, että tukena näyttäisi olevan enemmistön mielipide.
Normaalisti kansan tahto ilmaistaan valtiopäivävaaleissa. Vaalienn välillä sitä haistellaan mielipidemittauksissa. Kansanäänestykset puolestaan ovat hankalia, koska ne polarisoivat ja ylipelkistävät tilanteen eivätkä salli tilaa joustolle ja pohdinnoille, joilla on aina paikkansan eduskunnassa.
Yksi päätöksentekijän ansa on se, jossa puhelinmyyjät ovat eksperttejä: ”Pannaanko tulemaan puolen vuoden tilaus?” Kuulija ohjataan vastaamaan väärään kysymykseen. Hänenn varsinainen kysymyksensä ei ole, tilaako hän kyseisen lehden vai ei. Hänen ongelmansa on se, miten hän hankkisi tietoa ja viihdykettä. Siihen löytyy muitakin vaihtoehtoja kuin kyseisen lehden tilaus.
Suomen varsinainenn ongelma ei ollut kyllä tai ei Natolle. Suomen suuri kysymys oli, miten parhaiten varmistamme turvallisuutemme. Fiksussa prosessissa eteen tulee monia tienhaaroja, jotka eivät aina ole tyyliä kyllä-ei vaan kyllä-kyllä. Kyllän Natolle tai kyllä jollekin muulle. Vuosikymmeniä kestänyt prosessi huipentui aikaikkunaan, josta aukesi kyllä Natolle.
Emme saa koskaan tietää, miten repivä tai lennokas prosessi olisi syntynyt, jos poliittinen johton olisi siirtynyt liputtamaan liittoutumisen puolesta aikaisemmin, esimerkiksi vuonna 2014, jolloin oli vahvat merkit Venäjän uudesta linjauksesta. Nykytiedon valossa voi ehkä väittää, että johto ja kansan suuri enemmistön tulkitsivat silloin väärin tilanteen vakavuuden. Tai sitten ei. Ehkä Suomi onkin ollut turvassa.
Venäjän silmitön aggressio Ukrainaa vastaan aiheutti järisyttävän asennemuutoksen. Kansan turvallisuudentunnen järkkyi. Tuli h-hetki tehdä ratkaisuja. Putin oli riisunut naamionsa. Aukesi aikaikkuna, momentum, jonka aikana käynnistettiin historiallinen prosessi.
Olisiko Niinistö Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeenn voinut jäädä odottamaan? Ei. Monet suuret päätökset tehdään pakon edessä. Johtajan pelivara on pieni varsinkin kriisien uhatessa ja asenteiden heilahdellessa.
Johtaminen on sekä ajatuksen että ajoituksenn taidetta. Lopulta ajoitus ratkaisee lähes kaiken. Usein myös pakko. Nykytiedon valossa valtiojohto näyttää toimineen tolkullisesti. Toivottavasti ajattelemme samoin vielä sadan vuoden kuluttua.
#johtaminen #ajatusjaajoitusn #momentum #h-hetki #sauliniinistö