Aloitimme Topi Saarisen kanssa johtoryhmäkumppanuuden suunnilleen samaan aikaan. Hän vastasi taloudesta ja minä sisältöjutuista. Se oli kauan ennen ryhtymistäni yrittäjäksi.
Topi oli menestyvä yritysjohtajan ja talousjohtajanakin kaikkea muuta kuin peruskamreeri.
Minusta tuli sitten emo-organisaation toiminnanjohtaja. Pidimme johtoryhmän pienenä ja keskustelevana. Topilla oli selkeät ajatukset siitä, miten rankka tappiokierteemmen oikaistaan. Oli pikaisesti alettava muuttaa organisaation toimintatapoja.
Pian ilmeni, että Topin ja minun välillä oli jännitteitä. Kaksi käsityksissään vahvaa persoonaa, jotka näkivät muutoksen tarpeen,n mutta lähestyivät tilannetta eri suunnilta.
Niin ei voinut jatkua. Päätimme pitää pitkän rauhallisen iltakoulun.
Ensimmäinen kysymyksemme kuului: Haluammeko ratkaista tilanteen ja saada aikaan jotainn merkittävää? Vastaus oli kyllä. Pystymmekö siihen? Kyllä, olimme osaavia tyyppejä, joilla oli erilaiset pätevyydet. Topi oli liikemies ytimiään myöten ja minä jonkinlainen visionääri jan ihmisten kanssa touhuaja.
Sitten tuli läpimurtokysymys: Mitä tarvitsemme onnistuaksemme?
Vastaus löytyi nopeasti: Tarvitsemme keskinäistä varauksetonta luottamusta.
Tämän haarukoinnin teimme rauhallisestin edeten, toisiamme varovasti kuulostellen.
Muistan sanoneeni sitten jotain tähän tapaan: ”En väheksy osaamistani, mutta heikkouteni ovat alueilla, joilla sinä olet suvereeni.” Topi sanoi puolestaan samat sanat, omastan puolestaan.
Sovimme, että molemmat keskitymme toimimaan sataprosenttisesti omilla vahvuusalueillamme eikä kumpikaan missään vaiheessa kuseta toista. Päätimme pitää toisemme informoituna kaikesta olennaisesta,n olla koko ajan rehellisiä toisiamme kohtaan.
Varaukseton luottamus. Kaksi maagista sanaa.
Pitkän keskustelun jälkeen nousimme seisomaan. Kättelimme ja ehkä suoritimme äijähalin. Molempien silmäkulmassan kiilsi orastava kyynel.
Siitä lähti vuosien tiivis yhteistyö. Alle vuodessa tappiokierre kääntyi nousukiidoksi. Topi pohjusti saneeraussuunnitelmat ja kehitti liiketoimintaa. Minä panostin henkilöstöön, viestintään,n yhteistyöverkostoihin ja henkiseen johtajuuteen. Kompurointeja tuli, tiukkoja hetkiä, väittelyitä ja pohtimisia, mutta iso virta kulki kuohuvana oikeaan suuntaan.
Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu melkein ihmeeltä. Johtajuusn on ihmebisnestä.
Ylimmän johdon tärkein tehtävä on jumpata esiin täysi keskinäinen luottamus. Kun johtoryhmä puhaltaa yhteen hiileen, koko organisaatio alkaa toimia yhdessä.
Nakertavaan epäluottamusta ei pidä sietää hetkeäkään. Siihen kannattaa reagoida päättäväisesti jo siinä vaiheessa, kun signaalit ovat heikkoja.
Nämä ovat johtamisen totuudenhetkiä.
Ps. Tuoreessa Työelämä2020-blogissaan Luottamuksellen pitää antaa mahdollisuus Mikael Pentikäinen puntaroi luottamuspääoman merkitystä työelämässä. Luottamusta on tutkittu paljon. Tästän saa vinkkiä sille alueelle.
#luottamus #johtajuus #johtoryhmä #menestys #johtamisentotuudenhetki