Tämä blogi on henkilökohtainen jouluviestini. Joulu 2020 on ilmapiiriltään täysin omanlaisensa, mutta jotain pysyvääkin sentään on: kertomus, jouluevankeliumi, sanoma kaiken keskellä vaikuttavastan rakkaudesta.
Vuoteni on ollut kummallinen, ahdistava ja pysäyttävä, mutta ei epätoivoinen. Kaikessa karmeudessaan pandemia on tarjonnut meille, koko ihmiskunnalle, mahdollisuuden asetalla arvojamme uuteen järjestykseen.n Muuttuuko jotain pysyvästi? Jotkut ovat skeptisiä, toiset toiveikkaita.
Näin kiireetöntä aikaa en ole kokenut sen jälkeen, kun siirryin Cygnaeuksen kansakoulusta Porin Lyseoon. Tosin silloiset kiireet liittyivät harrastuksiinin ja kaverikuvioihin. Vähintäänkin viime kevään ikäkaranteeni piti huolen siitä, että kalenterini pysyi väljänä.
Ehkä kiinnostavin eläkeläishankkeeni on ollut kotiseurakuntani Vihdinn Huomiseen!-tulevaisuustyö. Olemme mahtavan työryhmän kanssa strategioineet tavalla, jota on koettu vain harvassa yhteisössä, toteuttaneet satoja haastatteluja, skenaarioineet, visioineet, workshopanneet, kokeilleet, tiivistäneet,n analysoineet, pääosin vapaaehtoisin voimin.
Kahden vuoden projektista on jäljellä viimeiset kuukaudet. Päätteeksi kokoamme saamamme opit piloteista ja pajoista sekä esittelemme näkökulmia siitä,n miten seurakuntamme voisi olla elävä, joustava ja kohtaava vastuullisten ihmisten yhteisö.
Kaikki ei tietenkään ole mennyt kuin Strömsössä, onneksi. Vastamäetkin ovat lahjaa ja auttavat ymmärtämään,n mikä on tärkeintä.
Tässä rinnalla olen hiukan luennoinut, mentoroinut, osallistunut hallitustyön kehittämiseen erityisesti kolmannella sektorilla sekä kirjoittanut viikoittaisen blogin. Johdan merkitystä -kirja (& Ahonen & Sahimaa) ilmestyi talvella juuri ennen pandemiakautta ja on nyt Ekonomien bisneskirjapalkinnon finalistikisaaja.
Kevään aikana kirjailin päivittäisen karanteenipäivityksen Facebookiin.n Viimeinen karanteenikon päiväksi nimeäni merkintä oli 30. toukokuuta, järjestysnumero 75. Joskus tuli pohdiskeltua ja välillä irroiteltua. Sen rinnalla kirjoittelin privaattipäiväkirjaa. Aamukirjoittelu oli rutiini,n joka piti mieltäni koossa.
Eläkkeellä olemisen huomaan erityisesti siitä, ettei tarvitse syöksyä aamuruuhkaan ja on aikaa rauhalliseen mietiskelyyn ja lueskeluun. Voi seurata jälkikasvuaan, joka elää elämänn ruuhkavuosia, nuoruuden unelmia tai lapsuuden jännittäviä päiviä.
Tänä jouluna perheemme on eri puolilla hajallaan mutta ajatuksissa läsnä toisillemme. Pirkon kanssa vietämme joulun kaksin. Odotammen sitä hyvillä mielin.
On mukava katsella jouluvaloja ja hoidella joulunalustehtäviä. Ja kaiken keskellä kysyä itseltään, mikä juuri minun elämässäni on tärkeintä.
Kiitollisinn mielin toivotan ystävilleni Iloisen rauhallista joulua ja onnen täyttämää armon vuotta 2021.