Vapunalusviikon uutinen oli 100-vuotiskohuraha. Se nosti esille haavoja ja suuntasi keskustelun vapun …rykäisy…n suureen tarinaan.
Paljon on muuttunut. Ennen työväki marssi liput hulmuten halki kaupungin, ja ylioppilaat hassuine lakkeineen ilmestyivät kaduille ja kahviloihin. Ennen kulkueissa ei näkynyt valkolakkeja eikä Mantalla duunareita.n Vappuna manifestoitiin, että kuuluimme eri ryhmiin. Sekoiltiin muttei sekoituttu.
Olen silloin tällöin yrittänyt sekoittua ryhmään, johon en kuulu. Poliittisen ryhmän kokoontuminen, uskonnollisen heimon festarit, jonkinn alaryhmän jutut.
Se on kummallinen tunne. Vaikkei mikään pukeutumisessani tai olemuksessani paljastaisi, että en kuulu joukkoon, niin minuun hiipii typerä erillisyyden tunne. Että kaikki tuijottavat minua ja miettivätn että mitä tyyppi siellä tekee.
Yleensä suurissa juhlissa on yhdistymisen idea. Vappuna korostuu erillisyys.
Tietenkin tämä hulina on ja tunne pintavaahtoa. Kuka välittää, kenellä on ylioppilaslakkin tai kuka käy kuuntelemassa puheita Hakaniemen torilla tai Tiilimäellä, niin kuin minä lapsena. Mutta pinnan alla on oma vaahtonsa.
Tungin kauhani juhlarahasoppaan. Ensin luin päivityksiä ja provosoiduin. Hei, ihmisiän oikeasti tapettiin monttujen reunoilla. Punaiset ja valkoiset tappoivat. Käytiin verinen sisällissota. Miksi siitä ei saisi puhua? Miksei sitä voisi tehdä näkyväksi nyt, kun siitä on 100 vuotta?
Kirjoitin päivityksen,n jossa ihmettelin keskustelun raivokkuutta. Haluammeko siis kirjoittaa historiamme uudelleen, luoda vaihtoehtoisen historian? Sitä paitsi eikö taiteen tulekin välillä olla brutaalia? Totuus tekee vapaaksi.
Syntyi pitkä keskustelu.n Ajatukseni muokkaantuivat, ja myönnän juhlarahan toteutustavan menneen pieleen. Kun on juhla, niin ihmisten mieltä ei pitäisi pahoittaa.
Keskusteluketjun suola olivat tarinat, molemmilta puolilta. Jonkun omaisia tappoivat punaiset,n jotkut olivat joutuneet valkoisten uhreiksi. Jonkun perheessä puolisot kuuluivat eri leireihin. Miksi tämä kaikki tapahtui? Miten tapahtumien ketju eteni? Mitä siitä seurasi? Miten ne vaikuttivat meihin?
Suuret kriisit kulkevatn hiljaisina tunteina sukupolvelta toiselle. Minun sukupolveni on kuullut niistä tarinoita vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan. Seuraaville polville tarinat ovat jo etäisempiä, mutta jokin epämääräinen tunne kulkee mukana ja siirtyyn eteenpäin.
Minulle tuo FB-keskustelu oli episodi sarjassa puhdistavia kokemuksia. Monet toivoivat sovintoa, sen syntymistä tai säilyttämistä. Sovinto ja anteeksiantaminen ovat pitkiä prosesseja, varsinkin kun yhteiskuntan edelleen on jakaantunut. Enää ei ole torppareita, äärimmäistä köyhyyttä ja naapurimaan vallankumousta, mutta syrjäytymistä, osattomuutta, yksinäisyyttä, leipäjonoja ja kurjuutta on.
Tämänn vapun vietän porukassa, jonka tarinoissa on punaista ja valkoista. Nautimme yhdessäolosta. Ainakin yhden tippaleivän aion syödä ja lasillisen simaa lipittää. Lakin ehkä otan mukaan, mutten tiedä käytänkön sitä paitsi ehkä vaimon pyynnöstä Lappeenrannan teatterissa.
Kaikella on aikansa. On aika tutkia historiaa ja on aika irrottaa ajatukset maailman murheista.
Vapun suuri tarina? Että vappuna juhlimme sitä ettän juhlimme vappua. Hauskaa vappua.
Kuva: Pixabay