”Miksi tämä tapahtui?” kuuluvat ahdistuneet kysymykset Japanin luonnonkatastrofin, Kreikan metsäpalojen, Laosin patomurtuman tai oman työkaverin menehtymisen jälkeen.
”Miksi juuri meille?”n ystäväni puoliso huokaili, kun kävin hänen luonaan ottamassa osaa suruun. Veneonnettomuus oli tapahtunut edellisenä iltana. Perheen isä oli poissa, esikouluikäiset lapset olivat omissa hiljaisissa leikeissään. ”Muistann teitä.”
Pappi yrittää sanoa jotain ja rukoilla, kun ei muuta voi. Hän tietää, että sanat ovat parhaimmillaankin vain tapa sulkea toinen myötätunnon piiriin.
Katastrofien ja menetysten keskellän mennään kirkkoon, synagogaan, pyhäkköön, temppeliin tai moskeijaan. Viedään kukkia tapahtumapaikalle. Turun joukkomurhan jälkeen Tuomiokirkon hartaushetki kokosi surevat kokemaan lohdutusyhteyttä. Työpaikann neuvottelutilassa pidetään hetki poismenneen muistamiseksi.
Maailma on täynnä pyyntöjä ja kysymyksiä, Jumalalle, sinne jonnekin. Ihmiset rukoilevat apua hengenhädässä, valintatilanteiden keskellä,n läheisen sairastuttua. Ehkä erityisesti nyt, kun meret täyttyvät muoviroskasta, vastakohdat kärjistyvät ja omat vaikutusmahdollisuudet kuihtuvat.
Kuuleeko rukouksia kukaan? Tai jos kuulee, niin miksi Jumala näyttään vastaavan vain joihinkin pyyntöihin? Antoi sateen pelloille, kun pyydettiin. Toinen rukoili poutaa samalle päivälle. Yksi saa vastauksen, toinen ei.
Miksei Jumala pelastanut Eikkaan pultsariudesta, vaikka tämä rukoili kymmeniä kertoja, halusi parempaa elämää? Miksi minä selvisin kriisistäni, vaikken osannut edes rukoilla?
Miksei Jumala estänyt veljeni vuoden ikäistä Aleksian putoamasta sadevesisaaviin? Hän olisi nyt nuori aikauinen. Mitä liikkui Teuvon mielessä, kun hän kantoi sylissään lapsensa pientä arkkua?
Kysymykset jäävät vaille vastausta. Tai vastauksia voimme etsiän geeniperimästämme, satunnaisista olosuhteista, suihkuvirtauksen suunnista, yhteiskuntien epäoikeudenmukaisuudesta, tekemistämme valinnoista, veneen ohjaajan taitamattomuudesta, autoilijan humalatilasta.
Jotkut puhuvat johdatuksesta,n jotkut kaitselmuksesta tai sallimuksesta. Teorioita ja yksilöllisiä selityksiä on monin muunnelmin, ja jokaisen ajatuksen takaa tulee uusi ”miksi”. Parhaankin valaistumisen tilassa tulkitsemme kokemuksiamme uskon ja uskomusten silmin,n emme lopullisen tiedon varassa. Elämässä asioita tapahtuu vastoin ymmärrystämme ja laskelmointia.
Elämän aateluus on sen arvaamattomuudessa.
Joskus sälytämme Jumalalle asioita, jotka kuuluvatn meille itsellemme. Ystäväni kertoi vahvauskovasta äidistään, jonka usko jätti poikaan traumaattiset muistot. ”Jos sormessani oli haava, niin äiti sanoi, että Jeesus parantaa. Olisin halunnut, että hänn olisi ottanut syliin ja sanonut, että kyllä äiti auttaa. Hän delegoi äidin roolinsa Jeesukselle.”
Rukoilla voi monella tavalla. Rukous on aidointa, kun sen siivittämänä otan vastuun asioista, joille voinn tehdä jotain.
#Jumala #rukous #katastrofi #kaitselmus #vastuu #arvaamattomuus