Sitä kutsutaan vanhenemiseksi. Olen vähitellen alkanut aistia sitä.
En ole pakkaamassa leluja laatikkoon ja vetäytymässä erakkoluolaan, mielessäni on hankkeita ja tehtävää. Mutta hiljattain kysyinn itseltäni: Mikä superhessu kuvittelen olevani, tyyppi joka ei osaa irrottaa otettaan? Juoksen sählypallon perässä, osallistun työpajoihin, teen työtä. Ikään kuin vanheneminen ei koskisi minua.
Vanhenemiseenn on lupa, License to Age. Lupakirjaa siihen ei tarvita, mutta taitolaji se on.
Tietenkin imartelee, jos joku sattuu väittämään, ettei usko minua ikäisekseni. Imartelee, vaikka tiedän sen olevan miellyttämispuhetta.n Turhamaisuuteni ottaa todesta huijaukset.
Koen vapauttavana, että olen suorittanut elämäni, sellaisena miksi minun elämäni tähän mennessä on muodostunut. Olen uskaltanut elää, nähnyt lasteni varttuvan,n ollut mukana heidän iloissaan ja suruissaan. Olen ylennyt isoisäksi, tosin ilman esikuvia, koska isoisiäni en ole nähnyt. Olen kokenut, mitä on saada osakseen kiitosta sekä miltä tuntuu rojahtaa maahan ja ottaa mahaan potkut.
Takana ovat vuodet, jolloin edessä oli vain vastaamattomia kysymyksiä. Mikä minusta tulee isona? Miten pitkään vältyn sairauksilta, onnettomuuksilta ja läheisten lähdöiltä? Reissustani olen selvinnyt kohtuupieninn vaurioin verrattuna niihin lukemattomiin kanssaihmisiin, joita elämä on kohdellut kovin kourin.
Nuorempana mietin, että ”sitä ja sitä en tule näkemään”. Noita takarajoja oli muutamia, ja ne kaikki jäivätn taakse, viimeisenä se, kun ylitin vanhempieni eliniän. Nyt noita rajapyykkejä ei ole. Kuolema tulee, kun tulee. Sen ajankohtaan saatan voida vaikuttaa valinnoillani, tai sitten en.
Jokainen edessäni oleva hetki on bonusta, lisätehtävää,n mahdollisuus olla avuksi rakkailleni, jännittävää lisäaikaa. Jotain on vielä kesken, ja jotain ehkä jääkin kesken.
Sisällöntuottaja on uusia ammattinimikkeitä. Nyt ajattelen olevani elämänsisällönn tuottaja, ainakin itselleni, ehkä jollekulle muullekin. Maistelen tätä päivitettyä ammattiani.
Elämän merkitys on lopulta sen sisällössä, ei pituudessa.
Syksyn aikana olen laulanut joitakin elämänn sisältöjä kuvaavia lauluja kuten Elämälle kiitos, Rakastan elämää, My Way. Yksi noista hienoista lauluista on Eino Leinon Höyhensaaret:
”Ja vaikka ma laps’ olen pieni vain,
niin jumalten riemutn ma juoda sain.
Ja juoda ne täysin siemauksin,
niin riemut kuin murheetkin.”
Leino kysyy toisessa runossaan: ”Miksi näitä mietin?” Ja vastaa: ”Se merkki varhaisen on vanhuuden.”
Siksi kai minäkin. Sekä siksi, että elämää tuhotaan sumeilematta. Vuonna 2016 vanhenemisen oikeus riistettiin sadoilta tuhansilta ihmisiltä, joilla kaikilla oli nimi ja unelmia oman elämän sisällöstä.n He olivat tärkeitä joillekuille, vaikka meille he ovat nimetöntä massaa.
Avainsanat: vanhuus, ikääntyminen, vanhenemisen taito, vanhenemisen oikeus, elämä, elämän sisältö, kuolema
Kuva: Pixabay