Riivattua riippuvuutta tämä lojaalisuuteni. Kumma kyllä, en ole sen takia kunnolla palanut loppuun, kuten jotkut vielä lojaalimmat tyypit, mutta rajoilla luultavasti liikuin työelämäni kiireisinä aikoina.
Vasta nyt alan tajuta, miten ylilojaalisuuteni on haitannut elämääni. Olen tehnyt pitkiä päiviä, kaiken ruuhkan keskellä suostunut ystävieni, kavereitteni ja tuttavieni pyyntöihin. Kiemurrellut, potenut huonoan omaatuntoa, kun olen kieltäytynyt esimerkiksi puhujapyynnöstä ilman pomminpätevää ja kalenteriin merkattua syytä.
Perustelen suostumisiani lojaaliudella. En voi kieltäytyä, koska kaveria ei jätetä.n Olen tämän porukan jäsen, totta kai suostun, kun pyydetään. Yhteiselämä edellyttää lojaaliutta. Sen varassa Homo sapiens on pärjännyt kilpailussa muiden lajien kanssa.
Mutta jossain kulkee kohtuullisenn ja kohtuuttomuuden raja. Osa lojaaliudestani on tarpeetonta. Maailma pyörii ilman minua.
En ole koskaan tullut udelleeksi, miten muut suhtautuvat katkenneisiin, hiipuneisiin ja unohtuneisiin ihmissuhteisiinsa. Tiedät tarinan: ”On ollutn hienoa tutustua. Pidetään yhteyttä.” Sitten emme kuule toisistamme mitään, ikinä.
Jokin sisälläni osoittaa minua syyttävällä sormella: ”Olet Tapsa epäluotettava ystävä.n Et pidä yhteyttä, vaikka lupasit.” Ongelma on tietenkin pääni sisäinen. Ystäväni, tuttavani ja jälkikasvuni eivät herää joka aamu pohtimaan, että mitähän minä ajattelen heistän tänään. Tai miksen ole 30 vuoteen soitellut.
Samaa sarjaa on lojaalisuuteni menneitä sukupolvia kohtaan. Kuljetan mukanani kotini ihanteita. Ei niin, etteivätkö ne olisi hyviä. Eikä niin, ettenkö voisi päätyän samoihin ihanteisiin, jos aloittaisin elämäni tyhjältä pöydältä. Mitenkähän paljon ylipäänsä valitsemme asioita, ammatteja, mielipiteitä ja elämäntapoja vain siksi, että jatkammen kodin perinteitä. Tai vaihtoehtoisesti toimimme tietoisesti niitä vastaan?
Perhe, suku, nuoruuden auktoriteetit, kaveriporukat, aiemmat käsitykset, sosiaaliset kiinnikkeet, kokemukset ja vakaumukset, niihin kaikkiin kulkee aivoistanin näkymättömiä piuhoja ja kullattuja kettinkejä, jotka jarruttavat uudistumistani. En sano tätä arvottavasti, oikein tai väärin -akselilla. Sanon sen toteavasti, ehkä havahtuakseni siihen, mikä on.
Tavallisetn hyvät vakiintuneet mallit voivat alkaa rajoittaa minämme vapautta ja liikkumatilaa. Lapsuuden traumaattiset kokemukset ja vaikeudet ovat sitten jo toisen tason kiinnikkeitä ja erillisen paljon dramaattisemman messun paikka.
Historiattomuusn eli tyhjältä pöydältä aloittaminen on ajatuksena absurdi, mutta historian tulkinta ja merkitys kaipaa joskus putsaamista.
Jeesus sanoi laittamattomasti: ”Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin. Silloinhann leilit repeävät.”
Jos haluan omaksua uutta, niin on luovuttava jostain vanhasta. Joskus on paikallaan luopua hyvistäkin asioista.
#sidokset #lojaliteetit #itsetuntemus #elämänhallinta