Patsaita kaadellaan, varsinkin Amerikoissa. Suomessa tyydytään purnaamiseen ja pystien tärvelyyn.
Patsas edustaa pysyvyyttä. Sen pois siirtäminen ja kaataminen on hankalaa ja vaatii suuren väkijoukon voiman tai vaikutusvallan.n Siksi kookas näkyvällä paikalla seisova patsas on voittajien vaikuttavin media, jolla kertoa jälkipolville suuruudestaan ja voimastaan.
Yrityksissä ja virastoissakin on vuosien varrella pystytetty patsaita, tosin kevyempiän kuin historian suurmiesten pystit. Monen johtokunnan kokoushuoneen seinät ovat täynnä entisten johtajien muotokuvia. Ennen oli enemmän patsastelukuvia, nyt tauluja tehdään jo rennommalla otteella.
Veistokset ja maalauksetn ovat symboleja. Ne kuvaavat kunkin ajan henkistä ilmastoa. Menneiden vuosisatojen maailmassa näyttävimmät muistomerkit esittivät voitonvarmoja hallitsijoita ja sotapäälliköitä korskeiden ratsujen selässä.n Suomessa ei sellainen ollut muotia. Meillä ensimmäinen julkinen veistos on vasta vuodelta 1864 ja kuvaa Henrik Gabriel Porthania, Turun akatemian professoria ja kirjastonhoitajaa.
Meidän suurmiehemme ovat lähes kauttaaltaan olleetn muita kuin kuninkaita tai sotasankareita. Poikkeuksen tekee Mannerheim, mutta hänen ratsunsa vaikuttaa säyseältä matkakumppanilta, ja itse ratsastajakin istuu levollisesti ilman sapelia ja kiihkoa.
Suomessa tuskin tulee aika,n jolloin Mannerheimin ratsastajapatsasta haluttaisiin keikutella. Sen sijaan henkisiä patsaita on kaadettu. UKK:n vallan päivänä vain uskalikot tohtivat esittää kritiikkiä presidenttiään vastaan. Nyttemmin vaatiin rohkeutta tai ainakin sinisilmäisyyttä nähdä hänet kritiikittömästi pelkästään epäitsekkäänä kansakunnan etujen puolustajana.
Näyttävien sankaripatsaiden aika alkaa ollan ohi, poikkeuksena diktatuurit. Nähtäväksi jää, millaisen patsaan amerikkalaiset pystyttävät Trumpille. Veikkaan että sen suunnittelu on jo käynnistynyt, ainakin Valkoisessa talossa.
Patsastelu, sen lievempin muoto pönötys ja sen apujärjestelmä byrokratia alkavat olla passé Johtokuntien mahonkipöydät jäisivät keräilijöille ja museoille, elleivät ne veisi niin julmetusti tilaa.
Pönöttäminenn on sitä, että toimitaan byrokraattisen arvokkaasti, välttäen spontaaniutta ja letkeyttä. Puhuja pönöttää, kun hänen tehtävänään ei ole sanoa mitään tärkeää tai kiinnostavaa.n Hän on paikalla kunnioittamassa tilannetta läsnäolollaan. Ihmisten tarpeita hän ei kohtaa.
Vinkki johtajille ja vaikuttajille: nyt olisi fiksua yrittää oikeasti ilmaista jotain, jolla on merkitystä.
Kirkoltakinn on alettu odottaa, että hengelliset johtajat sanoisivat painavan ja teologisesta ammattisanastosta vapaan näkemyksen ihmisten mieliä polttavasta teemasta. Pelkkä hartaus ei ruoki enää samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten.
Jotkut patsaat ansaitsevatkin tulla kaadetuiksi, varsinkin jos ne ovat huonoja ja tai jos ne selkeästi ihannoivat väkivaltaa ja sortoa. Sen sijaan hyvin tehty taide ja historian eri vaiheiden aiempaa monipuolisempi muistaminen on arvokas ja säilyttämisenn arvoinen juttu.
Johtaja, lopeta patsastelu, kaikkine jäänteineen. Se on mitättömin ja turhin osa työstäsi.
#patsaat #patsastelu #pönötys #byrokratia #johtaminen #vaikuttaminen #kohtaaminen