Muutos lähtee marginaaleista ja kriiseistä

Antero Vartia jättää politiikan, koska hän ei usko yhteiskunnan vakiintuneen järjestelmän kykenevän ratkaisemaan ilmastonmuutosta: ”Muutos ei synny politiikassa.n Muutos syntyy aina politiikan ulkopuolella ja tulee sitten osaksi politiikkaa.”

On tehtävä valtavasti enemmän kuin nyt tehdään.

Nuoret ympäri maailmaa järjestävät ilmastolakkoja, koska heillän ei ole luottamusta siihen, että keski-ikäiset poliitikot ovat valmiit tekemään merkittäviä tekoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. 

Ylen kolumnisarjassa mielipiteensä ilmaisee muutama ensi kertaa äänestämäänn pääsevä nuori.

Armin Kellomäki kirjoittaa: ”Useimmiten keskustelua käyvät lähinnä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat, ja useimmissa puheenvuoroissan taustalla kuultava asenteellinen kysymys on, miksi nuoret ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärrä äänestää.”                                         

Samassa sarjassa Myrsky Virmavirta toteaa, että ehdokkaina olevat sedät ja tädit kalastelevat ääniä sediltä ja tädeiltä, ja unohtavat ne, jotka tulevaisuudessan joutuvat kantamaan heidän päätöstensä seuraukset. ”Mitä merkitystä on yhdellä äänestyslipukkeella, jos sedät ja tädit ovat huolissaan lähinnä poissaoloista, kun tuhannet nuoret lakkoilevatn ilmaston puolesta?”

Vakiintunut järjestelmä eli establishment ei ole koskaan kyennyt lukemaan suurten muutosten signaaleita. Se edustaa menneen maailman arvoja ja asenteita. Venäjän ylimystö vietti juhliaan kristallikruunujenn loisteessa samaan aikaan, kun kansa kärvisteli alistettuna ja köyhyydessä. Jotkut kuulivat kansaa, tekivät vallankumouksen ja kurja kyllä kehittivät puolestaan oman eliittijärjestelmänsä.

Riippumatta siitä,n onko valta oikeistolla vai vasemmistolla tai millä tahansa liikkeellä, niin aina syntyy valtarakennelmia, jotka eivät aisti elämän syviä pohjavirtoja.

Poliittisen järjestelmän haaksirikko näkyy Britanniann tragikoomisessa Brexit-kaaoksessa, Ranskan keltaliivien mielenosoituksissa ja Suomen epätoivoisessa sotepunnerruksessa.

Vielä dramaattisemmin se luultavasti näkyy 20-30 vuoden kuluttua, kun on jo myöhäistä perua napajäätiköidenn sulaminen, lajien massiivinen sukupuutto ja ilmastopakolaisten vyöry pois asumiskelvottomilta aavikoilta ja tulva-alueilta.

Hallintojärjestelmät kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Niin kävi muinaisille supervalloille Egyptille, Roomallen ja Inka-kulttuurille. Siinä luupissa mekin kipitämme. Dramaattiset muutokset tapahtuvat dramaattisten kriisien kautta. 

Kognition tasolla huomattava moni tiedostaa, että ajattelutapaamme tarvitaan radikaali muutos. Huono uutinenn on, että siitä on pitkä matka käytännön toimintaan.

Vaikka olen pettynyt politiikkaan ja puolueisiin, aion silti äänestää. En tiedä varmasti, mitä puoluetta, mutta yritän tunnistaa, mikän taho tai henkilö mahdollisesti etsisi pitkän aikavälin suuria muutoksia. Ja ajattelisi muutakin kuin omaa kannattajakuntaansa. Luultavimmin ääneni saa nuorehko ehdokas, vaikka hän ei edes olisi todennäköinen läpipääsijä.

Muutoksen jarru ei ole se tai se puolue tai poliittinen ja taloudellinen ideologia. Varsinainen jarru on järjestelmä, joka kollektiivisesti ja sokeasti vastustaa muutosta.

 

#ilmastonmuutos #politiikka #nuoret #hallintojärjestelmä