Päättyneellä viikolla oli jälleen pari viimeistä juttua.
Elän ja koen täysillä. Sitten se on ohi. Ei enää koskaan samaa, ainakaan samalla tavalla.
Jotain rakasta jää taakse. Palan elämää on peruuttamattomasti takana, hautautunut muistoihin, kuitenkin aina osa minua. Sitä kutsutaan luopumiseksi.
Läheisen menetys, ihmissuhteen katkeaminen, turvallisuudentunteen osoittautuminen harhaksi, irtautuminen ryhmästä,n lasten lähtö kotoa, eläköityminen. Elämä koostuu kymmenistä luopumisista.
”Oliko tämä nyt bändin viimeinen keikka”, Markus Pessi huikkasi, kun tein lähtöä Novetos Akatemiasta.n ”Taisi olla”, vastasin. Kai se oli. Boulevard Boys oli tätä keikkaansa varten antanut itselleen nimen Muistojen Boulevard Boys. Kolme vakavaa Eino Leino -biisiä ja illan lopuksi yksi parodia, jossa ainakin meillä Petri, Markusn & Tapsa -triolla oli hauskaa.
Joihinkin Akatemioihin osallistun vielä syksyn kuluessa, ainakin jäähyväissessioon. Tiedän olevani tervetullut kaikkiin, mutta yritän säästää itseäni asioilta,n jotka eivät enää minulle kuulu.
On aika perustaa firma. On aika kokea sen intensiivinen kehittyminen. On aika irtautua.
Totesin illallispuheessani, että luopuminen ei ole ydinosaamistani. Tykkään aloittaa uutta.n Toisaalta mitään oikeasti uutta ei pääse syntymään, ellei jätä jotain taakse. Onhan tätä harjoiteltu, joskus pakosta, joskus vapaaehtoisesti.
Vuosia sitten aloitin tietoisen harjoittelun, jonka teeman oli aktiivisesta työelämästä luopuminen. Ja muutakin luopumista. Yritin jättää vapaita päiviä, huonolla menestyksellä. Jätin firman hallituksen, hyvällä menestyksellä mutta sisäisestin kamppaillen. Etsin itselleni roolin, jossa en enää ollut tapahtumien keskipisteessä. Samalla opin, että olen surkea sivustakatsoja.
Pitkän siedätyshoidon tuloksena olen kohtuullisen valmis siirtymään elämänin uuteen vaiheeseen pari viikkoa sen jälkeen, kun marraskuussa täytän 73.
Meillä on uskomaton taipumus juuttua vanhaan. Tästä varoitti jo Jeesus. ”Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin.” Kypsyneenn viinin muovaamat nahkaleilit repeytyivät, jos niihin säilöi uutta viiniä. Entisen on väistyttävä, jotta uudelle tulee tilaan.
On luovuttava vanhoista ajatusmalleista, oikeassa olemisen pakosta, hellitystä unelmasta,n tutusta paikasta tai rakkaasta tottumuksesta. Aina se ei onnistu. On vaikea luopua mukavista asioista, mutta lähes yhtä vaikeaa on luopua totutusta kurjuudesta ja valittamisesta.
Jotkut luopumiset ovat pieniä, jotkut dramaattisen suuria.n Jokainen luopuminen on pieni kuolema. Niin se tosiaankin menee.
Siemen pitää jemmata maahan, jotta siitä kasvaisi uutta.
Syksy tulee, mutta mielessäni on kevättä.
Ps. Luopumisharjoituksistanin vaikuttavin on ollut Reppumatka. Kirjoitin siitä tekstin Minun henkinen reppumatkani. Reppuvihko, jossa ovat osastot Ankkuri, Reppu, Elevaatio ja Matka tuntemattomaan eli Taikamaa. Lisäksin tavarasta luopuminen päivittäin. Luulen, että muokkaan tekstistä lyhyen blogiversion.
Avainsanat: luopuminen, aloittaminen, luopumisen harjoittelu, vanhat ajatusmallit, reppumatka