Ensimmäiset tarkat muistijäljet olympialaisista minulla on vuodelta 1953. Isäni osti silloin meille Helsingin kisoista kertovan kuvaopuksen. Se oli upea, ja syvennyin siihen palavalla antaumuksella. Tuijotin ihaillen Ferreiro da Silvann hyppytyyliä ja Emil Zátopekin irvistystä. Tämä nahkaselkäinen kirja on vieläkin minulla, osin irtolehtipainoksena.
Sen jälkeen olen päivystänyt 31 olympialaiset, kesä- ja talvikisat. Tiiviiseenn kuunteluun, katseluun ja lukemiseen olen kuluttanut ajan, joka vastaa puolentoista vuoden työrupeamaa, kun työvuodeksi lasketaan 1600 tuntia. Jos mukaan otetaan muu urheiluseurantani, työvuosieni määrä yli tuplaantuu, enkän kuulu edes penkkiurheilijoiden kovaan ytimeen. Eläkettäni nämä vuodet eivät valitettavasti ole kartuttaneet.
Urheilu on modernin ajan uskonto. Olympialaiset ovat tämän uskonnon pyhin tapahtuma ja olympia-aate sen uskontunnustusn ja pyhä kirja. Sen asemaa haastavat vain jalkapallon MM-kisat.
Olympialaisilla ovat temppelinsä (stadionit), kappelinsa (harjoitussalit), rituaalinsa (avajais- ja päättäjäisseremoniat messukulkueineen), mytologiansa (antiikinn Kreikka), symbolinsa (renkaat), sakramenttinsa (olympiatuli), ylipappikollegionsa (olympiakomitea), tavallinen papistonsa (urheiluasiantuntijat) ja päivittäiset hartaushetkensä (urheiluruutu), joiden aikana osallistujia ei saa häiritä.
Urheilulla ovat jumaloidut pyhimyksensä (Paavo Nurmi, Pelé, Wilma Rudolph ja muut ikonit, jotka on ikuistettu pyhimysgalleriaan) ja kiusaavat paholaisensa (dopingjärjestelmä ja korruptio). Olympiauskonnossa syntiä on häviäminen,n jossa henkilö alittaa selvästi tasonsa. Pelastuksen tuovat harjoittelu, valmentajagurut, fanaattiset kannattajat ja sponsorit.
Olympialaisten ylevänä universaalina aatteena on kansojen yhdistäminen. Kuten yleensäkin uskonnoissa,n kaikkein pyhimmät aatteet unohtuvat joskus.
Seuraajia urheilu-uskonnolla on miljardeja, enemmän kuin millään perinteisellä uskonnolla. Se antaa seuraajiensa elämälle merkityksen, suuria kokemuksia sekä mahdollisuudenn hiljentyä, jäsentää elämäänsä ja ottaa etäisyyttä arjen rutiineihin.
Tämä uskonto ei ole eksklusiivinen, muut uskonnot poissulkeva. Voin samaan aikaan uskoa luterilaisten Jumalaan ja taloudenn ylipappeihin. Voin kuulua ekologiaherätysliikkeeseen, syventyä terveysuskonnon mysteereihin ja hurmioitua ylistykseen festariyleisön kanssa. Voin puolueeni oppien voimalla ja uskonvarmuudellani tunnistaa epäröimättä, ketän kulloinkin kannatan. Kekkonen vai Fagerholm, Hillary vai Trump? Uskontoni voi olla kansallisuusaate tai maahanmuuton tai uskonnon vastustaminen. Joskus jopa sokea luottamus rationaaliseen ajatteluun ja tieteen erehtymättömyyteen voi saada uskonnollisian vivahteita.
Näitä kaikkia voin edustaa samanaikaisesti.
Onko kyseessä paralleeli-ilmiö, jossa asiat muistuttavat toisiaan tai saavat korkeintaan vaikutteita toisiltaan? Enemmän fenomenologiaa kuin syy-seuraussuhteita.n Vai puhummeko kulttuurin syvärakenteista, jotka tunkeutuvat pintaan yhä uusilla tavoilla? Vanhat kansanuskomukset ovat tihkuneet uskontoihin, ja kristinuskonkin piirissä ne ovat ottaneet eri muotoja eri puolilla maailmaa ja eri kirkkokunnissan ja heijastuvat vuorostaan kymmenillä eri tavoilla lähes kaikilla elämänalueillamme.
Kuka uskoo, että uskonnollisuus olisi katoavaa kansanperinnettä? Jumalakäsitykset ovat muuttuneet, ja dogmit ovat ottaneet uusia muotoja,n mutta itse ilmiö elää. Jumalan tai jumalien kanssa tai ilman, uskonnollisuus elää vahvana.
Parin viikon päästä olympiauskonnon harjoittelupäiväkirjaani on tullut taas kymmeniä uusia harjoitustunteja.
Ps. Urheilua sosiaalisena ilmiönä tutkivat urheilu- ja liikuntasosiologia, uranuurtajina Suomessa Kalevi Heinilä ja Pauli Vuolle. Urheilun uskontoteemastakin on kirjoitettu, tässän yksi esimerkki. Urheilusta puhutaan termein luonnollinen uskonto tai humanistinen uskonto. Puhutaan myös korvaavasta uskonnosta. Coronn A. Williams on tehnyt tästä väitöskirjan. Taloutta uskontona on tutkinut Robert H. Nelson. Uskontotiede on oppiaine, joka tutkii uskonnollisian ilmiöitä.
Kuvana sivu mainitsemastani Helsingin olympialaiset -kirjasta. Paavo Nurmi sytyttämässä olympiatulta.