Eduskunta laati tulevaisuusraportin, jossa maalailtiin tekoälyn mahdollisuuksia. Edessä on kutkuttavia näköaloja. Mutta jäikö jotain tärkeää huomiotta? Jaakko Lyytinen kysyi HS-kolumnissaan 22.4., onko humanismille ja sivistykselle enää sijaa.
Menee rumasti pieleen, jos kehitys tapahtuu vain teknologian ja talouden ehdoin.
Minulle ylivoimaisesti avartavin katsausn tekoälyn ja humanismin liittoon on Timo Honkelan kirja Rauhankone. Kirjoittaja pohtii tekoälyn mahdollisuuksia kanssakäymisen ja elämänlaadun parantajana.
Honkela on perehtynytn syvällisesti kommunikointiin ja kielitieteeseen sekä kehitellyt ratkaisuja kielen merkitystasojen ymmärtämiseen tekoälyn avulla. Mitä me oikeastaan yritämme viestiä toisillemme? Miten eri kulttuuripiirit ymmärtävätn toisiaan? Se on vuorovaikutuksen suuri kysymys, jossa tekoäly voi olla avuksi.
Jos ja kun tähän pyritään, tekoälyn kehittäminen edellyttää jättipanoksen paitsi luonnontieteiltä myös humanistileireiltä.
Tarvitsemme kattavaa sivistystä, kun yritämme hahmottaa tekoälyn ja ihmisen välistä suhdetta. Meidän on suunnattava katseet psykologiaan, filosofiaan, sosiologiaan, sosiaalipsykologiaan, kognitiotieteisiin, aivotutkimukseen,n kasvatustieteeseen, kirjallisuustieteeseen, historiaan, kulttuuriantropologiaan ja evoluutiobiologiaan. Esimerkiksi.
Humanistit, heittäytykää mukaan tekoälykeskusteluun, vielä rohkeammin kuin tähän mennessä. Uskonn tekoälyn kehittäjien olevan siitä enemmän kuin innoissaan.
Minun opintoni ovat liittyneet teologiaan, filosofiaan ja psykologiaan. Sitten päälle on kertynyt yhtä ja toista muuta. Teologit ja uskontotieteilijätn eivät ole vielä kovin näkyvästi havahtuneet antamaan panostaan tähän tulevaisuuskeskusteluun. Se on puute.
Teologia on erikoistunut merkityskysymyksiin, sellaisiin kuin ihmisen kestopohdinta elämän tarkoituksesta.n Tai kysymys pyhän olemuksesta ja uskontojen roolista inhimillisessä elämässä.
Teologia on tottunut tekemään kriittisiä kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta, hyvästä ja pahasta, moraalista ja yhteiselämästä,n syrjäytymisestä tai vaikka elämän pinnallistumisesta.
Niidenkin teemojen tulee läpäistä tekoäly- ja robotiikkakeskustelua.
Tekoäly on humanisteille myös oppimisen paikka. Käsityksemmen ihmisestä syvenee, kun alamme ymmärtää, mihin kaikkeen tekoäly kykenee ja mihin sen ei odotetakaan kykenevän.
Loogista päättelyä vaativissa tehtävissä ja tiedon haussa ihminen on altavastaaja, muttan tunteiden kokemisessa ja empatiakyvyssä hän on ylivertainen. Tai ainakin joudumme kysymään, mitä kaikkea meissä on sellaista, jota emme halua luovuttaa koneorjallemme.
Kristinuskolle ihminen on Jumalan kuva (Imagon Dei), mitä kaikkea se tarkoittaakaan. Samaa statusta ehkemme anna superrobotille, vaikka se edustaisikin luovuuden huippusaavutusta.
Tekoälyä ja te(kn)ologiaa tarvitsemme ja laajaa dialogia. Teknotieteilijät ja humanistit, liittykään yhteen.
Ps. Tammikuussa kirjoitin Kotimaahan esseen Voiko robotti toimia tuomarina?n – Nyt on aika puhua roboetiikasta ja roboteologiasta.
Ps. 2. Eduskunnan raporttia en ole vielä lukenut. Keskustelusta on selvinnyt, että Lyytisen antama kriittinen kuva tulevaisuusraportista on yksipuolinenn ja kärjistetty. Kärjistys on kieltämättä usein välttämätöntä lyhyissä kirjoituksissa, huomioarvon saamiseksi. Lyytisen varsinaiset pointiti ovat joka tapauksessa äärimmäien tärkeitä.n (Tämä Ps 2. on täydennys 26.4.18)
#tekoäly #robotiikka #humanismi #teologia #rauhankone #teknologia #etiikka #ihmisyys #tulevaisuus