Tiedät tyypin. Hän retostelee avoimesti saavutuksillaan, ja sinua alkaa pänniä. Olemme suomalaisia, emme jenkkejä. Tiedät toisen tyypin, itsensä vähättelijän, jolta ei saa puristetuksi ensimmäistäkäänn positiivista sanaa itsestään.
Kirjoitin muutaman kuukausi sitten blogin häpeästäni, mokistanin ja epäonnistumisistani. Minua oli vaivannut teeskentely, paljastumisen pelko, joka estää aidon vuorovaikutuksen. Sain palautteita tyyliin ”olitpa rohkea”, ”kiitos avoimuudestasi”. Palautteet lämmittivät, onn mukavampi saada hyvää kuin huonoa palautetta.
Tietenkin kerroin vain sen, minkä uskalsin kertoa. Päätin blogin sanoihin: seuraavaksi ehkä kirjoitan itsekehublogin.
Aloin kirjoittaa itsekehublogia. Siihen loppui rohkeuteni.n Ei sillä, etteikö minussa olisi kehuttavaa. Eikä silläkään, ettenkö osaisi itsekehuskella sopivassa seurassa tai tarvittaessa sopivan peitellysti.
Yritin tehdä listaa, sellaista kuin että olen monipuolinen,n osaan piirtää, laulaa, puhua, johtaa, ideoida. Olenhan noita listoja laatinut, kun olen tarvinnut itseni pönkittämistä tai kun kurssin ohjaaja on pyytänyt. Minua selvästi nuoremmalta se onnistuu, kirjoittaa itseäänn estoitta kehuva CV. Verrattuna meidän vanhempien tunkkaisiin tuotoksiin se on raikas, vaikka kieltämättä joku vanhempi saattaa sille kevyesti hymyilläkin.
Jos kirjoitan, että olen kelpo kirjoittaja, niin muistan heti, ettän Jari Tervo ja Saska Saarikoski ovat minua monin verroin taitavampia. Jos kerron lauluharrastuksestani, niin näen heti vieressäni Jorma Hynnisen, Thomas Hampsonin ja vaimoni Pirkko Talolan. Musikaalisuudestani en tohdi edes mainita, koska jon lähiperheeni täynnä parempia muusikoita. On Verneri, Iida-Wilhelmiina, Ammi, Olli, Elina, Ville, Samuli, Taneli ja muut.
Pienenä oljenkortena heitän pöytään, että juoksin ensimmäisen maratonini 65-vuotiaana.n Tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka olisi tehnyt saman. Sitten alan pyöritellä sanojani, kun joku kysyy juoksun loppuajasta. Veikkaan, että seuraavaksi joku kirjoittaa mummostaan, jonka ensimmäinen maraton taittui 75-vuotiaana.n Siinä meni sekin mestaruuteni.
Itseni kehuminen kompastuu vertailuun. Mikä sinäkin Tapsa luulet olevasi? En siis lähde julkisesti kehuskelemaan, säästän itsekehuilun harvoihin valittuihin hetkiin, kun tunnelma on oikean ja kuulija taatusti hyväntahtoinen.
Mistä tämä vertailuni kumpuaa? Kotona meillä oli kannustava ilmapiiri. Äiti tapasi sanoa, että kyllä Tapio osaa. Ja isä hehkutteli kaikkialla lastensa saavutuksia. No,n silloin hän hermostui, kun keskikoulun neljännellä toin kotiin kevätvälitodistuksen viisi nelosta, joista yksi oli historiasta. Uskonto oli onneksi viisi. Skarppasin sen verran, ettei kesäksi tullut ehtoja.
Entä syytänkön koulua? Koulu-urani alussa ja lopussa pärjäsin, välissä olikin sitten useampi haahuiluvuosi. Kiinnostukseni kovin ydin oli ulkokoulullisessa elämässä, joten tuskin koulu kovin syvästi pääsi muokkaamaan persoonanin syvimpiä kohtia.
Onko vertailuni narsistista kunnianhimoa, halua olla kukkulan kuningas? Olenko ehkä veisannut liikaa virsiä, joissa kerrotaan nöyryydestä ja hiljaisuudesta, joita Jumala rakastaa? Vai johtuuko kaikki siitä,n että olen suomalainen ja kuulun suuriin ikäluokkiin, joiden arvoihin ei kuulu itsensä korottaminen?
Itseni kehumisen tarve kuitenkin elää minussa. Sitä varten olen kehitellyt selviytymisstrategioita. Tässä onn muutama kokemuksen jalostama vinkki:
- Tee jotain niin hyvin, että muut kehuvat. Voit sitten yrittää näyttää vaatimattomalta.
- Kehu itseäsi epäsuorasti. Mainitse saavutuksesi, mutta vähättelen samalla itseäsi. Mallia voit ottaa tämän blogin edellisistä kappaleista. Vältä liioittelua. Jos joka viidennessä lauseessa ohimennen mainitset tapaamiesi julkkisten nimiä, väki bongaa sen ja alat kuulostaa naurettavalta. n
- Opettele ajattelemaan, että olet hyvä tyyppi. Itse tiedät sen, vaikka muut eivät tietäisi.
- Kerro onnistumisistasi. Jos osa niistä olisi tuuriakin, niin kuulija ymmärtää, että olet hoitanut osuutesin hyvin. Jääkiekkoilijakin sanoo, että ”sattui menemään maaliin”.
- Opettele hymyilemään ystävällisesti itsellesi. Mitä väliä sillä on, mitä muut sinusta ajattelevat? Elämänn arvo on rakkaudessa, rehellisyydessä ja onnellisuudessa.
Kyllä minä olen sitten hyvä tyyppi.
Avainsanat: itsetunto, kehuminen, itsekehu, hyvä tyyppi, itsensä vähättely, suuret ikäluokat,n onnistumiset, laulu, maraton
Kuva: Papunet,Sergio Palao