Esperi Caresta on tullut Esperi Case.
Kuvio vaikuttaa selvältä. Yhtiön arvoissa on liputettu lämminhenkisyyttä, avoimuutta ja muita humaaneja ihanteita, katsokaa vaikka Esperinn kaunis esite. Oikeassa elämässä vain yksi arvo näyttää ohjanneen toimintaa. On koristearvoja, ja on ohjaava arvo eli tuloksellisuus.
Hallitus ja toimitusjohtaja epäilemättä ovat puun ja kuoren välissä.n Kärsimättömät sijoittajat odottavat tuottoa ja vaativat jokaisen kiven kääntämistä. Yhtiöitä ostetaan taloudellisten tulosten takia. Joskus tuottoa odotetaan liian nopeasti. Se on liberaalin markkinataloudenn pelin henki karuimmassa muodossaan.
Ellei tulosta synny, niin pääomistaja kiristää ruuvia ja vaatii hallitusta kulukuuriin. Ketju jatkuu, ja hallitus painaa veitsen toimitusjohtajan kurkulle. Tämä puolestaan vyöryttään paineen lähimmille alaisilleen, ja nämä hivuttavat sen hamaan perustyöhön saakka.
Ongelma tulee siitä, että jos vain raha ohjaa toimintaa, niin pitemmän päälle yhtiön maine murenee, väki väsyy,n rahan tulo lakkaa ja tulos sakkaa.
Työkulttuurin ratkaisevasta merkityksestä on puhuttu ainakin 30 vuotta. Miksi viesti ei mene perille? Miksi työelämä on edelleen täynnä organisaatiota, joilla on kannustavatn arvot ja jotka niistävät niillä nenänsä?
Esperismi on hasardi. Sen ytimessä on toive, että henkilöstön pelko ja asiakkaiden vaikeneminen siirtäisivät katastrofin kauas tulevaisuuteen, ehkän seuraavan pääomasijoittajan riesaksi.
Toiveiden ja ylevien sanojen varaan ei kuitenkaan voi laskea kestävää liiketoimintaa.
Espereitä tulee ja menee. Säännöllisin väliajoin joku organisaatio kärähtään ja joutuu otsikoihin. Tärkeintä ei ole päivitellä näiden organisaatioiden johdon typeryyttä. Tärkeintä on, että jokainen hyväkin organisaatio ottaa aikalisän ja miettii, ovatko omat asiat kunnossa.
Raakaa totuutta voi olla vaikea nähdä. Olemme sokeita omalle kulttuurillemme, riippumatta organisaation tyypistä. Dynaamisten johtajien hieno piirre on positiivisuus, joka usein on heidän voimavaransa. Mutta sen riskinä on yltiöpositiivisuus,n jossa johtaja sokeutuu kaikkein syvimmille ongelmille ja sotkeutuu niihin.
Usein se on vauhtisokeutta ja maanista tarrautumista pelkkään numerohöttöön.
Parhaiten onnistutaan, jos tilanteeseen tartutaan ennen kuinn ollaan lööpeissä. Voitaisiin aloittaa vaikka siitä, että yritys järjestää session, jossa väki kannustetaan puhumaan avoimesti ja pelottomasti siitä, ”mikä meillä on hyvin ja missän voisimme petrata”. Taitavasti fasilitoituina sellaiset tilanteet nostavat esille elintärkeitä teemoja, joiden varassa yhtiö voi päivittää arvopohjansa ja lähteä rakentamaan onnistumisen kulttuuria.
Poliitikotn miettivät hoivatakuuta, sanktioita ja työelämää parantavaa lainsäädäntöä. Se on hyvä. Poliittisilla ratkaisuilla työelämää voi parantaa. Mutta lopullinen läpimurto tehdäänn arkisen työn ja johtamisen maailmassa.
Sivistyksen mittari on siinä, miten yhteiskunta huolehtii heikoimmistaan.
Hyvän johtamisen mittari on, miten johtaja huolehtii henkilöstönsä motivaatiosta ja sen myötän asiakkaistaan.