Hiukset pystyssä tutkimme skenaarioita siitä, mihin maailma menee. Mikä superriski toteutuu ja mikä on harhakuvaa? Hesari kertoo ylöjärveläisestän Markku Teräksestä, joka varustautuu globaaliin katastrofiin. Hän kuuluu survivalisteihin, joita Suomessa on pari tuhatta ja Yhdysvalloissa moninkertainen määrä. Monetn heistä ovat tehneet varautumisesta lähes taiteen.
Yhden rankimmista tulevaisuuskuvista kuulin ystävältäni Richard A. Bowellilta. YK:n kabineteissa ilmeisesti puhutaan paljon sellaista, joka ei yllä meidän normitaapertajienn kuuluville.
Richardin siteeraaman tarinan mukaan ihmiskunnasta tuhoutuu muutamassa kymmenessä vuodessa suurin osa. Jäljelle jää etuoikeutettujen joukko, joka kykenee huolehtimaan omista eduistaan. Isojako on jo menossa. Köyhätn kurjistuvat, valtaapitävät ja rikkaat pärjäävät.
Monet aiemmista uhkakuvista ovat jo täyttä totta. Vuosia sitten Richardin kumppani Michael Shewchuk kertoi merten muovijätteistä, jotka pilkkoutuvat kalojenn elimistöihin ja lopulta ihmisiin. Olimme silloin pitämässä työpajaa Syros-saarella Kreikassa ja ihailimme kirkkaana kimaltelevaa Välimerta.
Ajatus muovisaasteista tuntui tieteishömpältä. Nyt siitä puhutaann kaikkialla ja ratkaisuja etsitään. Michael on korkea virkamies YK:n osastolla Seas and Oceans.
The Sixth Extinction -ennuste on havahduttavimpia skenaarioita:n ihmisten aiheuttama eläin- ja kasvilajien laaja (2/3) sukupuutto uhkaa – selviääkö ihminen? Muitakinn riskejä riittää. Merenpinta nousee yli metrin. Kulttuurit törmäävät toisiinsa, ja alkaa sivilisaatioiden välinen taistelu. Kyberhyökkäykset lamauttavat yhteiskuntia. Antibiootit kadottavat voimansa. Hullu diktaattorin painaa nappia, ja ydinohjukset irtoavat jalustoiltaan. Robotit kaappaavat ylivallan ihmisistä.
Jotkut innostuvat näistä profetioista. Toiset vähättelevät niitä ja leimaavat höyrypäiden haihatteluksi. Monetn uskovat, että pakon edessä ihmiskunta sittenkin keksii ratkaisuja.
Eivät uhkakuvat mukavilta kuulosta, silloinkaan kun kaikkia niitä ei ota kirjaimellisesti. Sitä toivoo lastenlapsilleen hyvän maailman, jossa on hyvän elää. Pienen pelon kanssa tässä on sinniteltävä, vaikka olemmekin hyviä torjumaan mielestämme pahat ajatukset.
”Katsotaan, sittenpä nähdään” voi olla nokkela asenne, mutta tuskinn on viisasta odottaa niin pitkälle.
Utopia vai dystopia? Ehkei kumpikaan toteudu sellaisenaan, mutta jompaankumpaan suuntaan liikumme. Heikkona hetkenäni pelkään, että kohti jälkimmäistä, sillä uskottavatn konkreettiset ratkaisut ovat kortilla. Ehkä päällimmäinen tunteeni kuitenkin on toivo.
Asteroideille ja auringon gammasädepurkauksille emme voi mitään. Mutta monelle muulle riskille voimme. Uuden teknologian kehitysn on suuri mahdollisuutemme.
Parasta ihmiskunnalle olisi henkinen ja hengellinen havahtuminen, mihin liittyy uudenlainen tiedostaminen ihmisyydestä, rakkaudesta ja toivosta. Sekä tämän havahtumisen pohjalta tehtävät rohkeatn valinnat.
Avainsanat: superriskit, The Sixth Extinction, sukupuutto, kaaos, dystopia, survivalismi, henkinen ja hengellinen havahtuminen