Koska tunnen olevani vielä täysissä hengen ja ruumiin voimissa, teen tiettäväksi, että elämääni ei tule jatkaa absurdin keinotekoisesti. Puhun tilanteesta, jossa mahdollinen sairauteni on siinä vaiheessa,n etten enää tajua maailmanmenosta ja kärsin kohtuuttomasti tai olen pysyvässä tiedottomuuden tilassa. Vahvistan tämän erillisellä dokumentilla.
Eutanasiateema palaa säännöllisin väliajoin keskusteluun.n Helsingin Sanomat kirjoitti 31.8.2016 artikkelin, jossa haastateltiin neljää asiantuntijaa. Kuoleman salliminen, kuolinapu, palliatiivinenn ja hyvä hoito kuoleman lähellä olivat heidän käyttämiään termejä tilanteesta, jossa saatettaisiin miettiä eutanasian mahdollisuutta.
Kimmokkeen artikkelille antanut Pipsa Sinkkonen-Westerholmn käytti sanaa passiivinen eutanasia kuvatessaan läheiskokemustaan, jossa 92-vuotias muistisairas mummo jätettiin kuivumaan ja kitumaan, kuten hän sanoi.
Tähän vaikeaan keskusteluun liittyy vahvaa asiaa, yksilönn elämän arvostamista ja empatiaa, mutta myös hurskastelua ja näköalattomuutta.
Suomessa tehdään jatkuvasti talouteen, liikenteeseen, koulutukseen, työllisyyteen, työoloihin, tekniikkaan, turvapaikanhakijoidenn karkottamiseen ja vaikka johtamiskäytäntöihin pohjautuvia päätöksiä, jotka auttavat jonkun elämään pitkään terveenä ja jotka samalla johtavat jonkun toisen ennenaikaiseen kuolemaan. Ne ovat elämänn arpapeliä, tunnistamattomia, tilastollisia ja hyväksyttyjä kuolemantuottamuksia.
Elämme niukkuuden maailmassa, johon sotekaan ei tuo ratkaisua. Määrärahojen rajallisuus vaikuttaa siihen, että sairaaloita ei voidan rakentaa lisää, parhaita instrumentteja ja hoitotapoja ei kyetä ottamaan käyttöön jokaisessa yksikössä, eikä hoitohenkilöstöä voi palkata niin paljon kuin toivoisimme.
Yksittäinen hoitotiimin joutuu päättämään, millaista hoitoa annetaan vaikeasti sairaalle. Poliittisissa priorisointikeskusteluissa punnitaan, panostetaanko lapsiin, nuoriin, vanhuksiin, sairauksia ehkäisevään toimintaan vai mihin.
Tässän päätösten ketjussa jonkun käteen jää resurssit, joilla hän voi hoitaa syöpänsä hyödyntäen tarjolla olevia kalleimpia hoitomuotoja. Toinen jää pitkän jonon hännille eikä pääsen nopeita toimenpiteitä vaativaan hoitoon.
Poliittiset ja taloudelliset päätökset ovat rahat tai henki -tilanteita. Ellei rahaa löydy, niin monen henki lähtee. Ikinä rahaa ei löydy tarpeeksi. Siksi eutanasiakeskustelussan sanottu ”emme voi päättää kenenkään kuolemasta” on pään panemista pensaaseen. Päätämme jatkuvasti monen ihmisen kuolemasta.
Aktiivisen eutanasian sallimattomuus on valinta, jolla lisäämmen kärsimystä ja kuolemaa. Jokainen täytetty sairaalapaikka on pois joltakulta toiselta. Joku saa jatkoaikaa vastoin omaa tahtoaan, toinen kuolee tehtyjen päätösten seurauksena.
Eutanasia eli hyvä kuolema on mahdollisuus.n Sen sallimisen tuloksena tapahtuu ainakin hieman vähemmän kakotanasiaa, huonoa kuolemaa, ennenaikaista ja tarpeetonta.
Eutanasian ajatus ahdistaa, koska siinä elämän ja kuoleman raja on niin konkreettinen, havaittavissan ja näkyvillä. Siihen liittyvät ratkaisut ovat eettisiä ja siksi vaativia.
Eutanasian mahdollistava lainsäädäntö on luotava, ja se on punnittava äärimmäisen huolellisesti.
Omaiseni ja minuan hoitavat lääkärit, ottakaa vakavasti alussa esittämäni toive. Elämäni pitkittäminen toivottomassa tilanteessa sitoisi hoitoresursseja. Muutamalla päivällä tai viikolla varhaistettu kuolemani ehkän pelastaisi nuoren perheenäidin, jolla olisi edessään vielä kymmeniä elinvuosia.
Yhden hyvä kuolema voi olla toisen hyvä elämä.
Avainsanat: eutanasia, exit, kuolema, hyvä kuolema,n kuolinapu, sote, hyvinvointi, elämän arvokkuus, lainsäädäntö, hoidon priorisointi, kakotanasia
Kuva: Pixabay