Isäni kertoi joka jouluaatto lapsuutensa jouluista. Olin kuullut tarinat jo pikkupoikana. Myöhemmin vanhimman veljen roolikseni tuli haastatella isää, jotta nuorimmatkin sisarukset pääsivät osallisiksi muisteluista.n Se oli joulun kohokohta ja tapahtui joulupöydässä Taatan eli F.E. Sillanpään radioidun joulupakinan ja lahjojen jaon jälkeen.
Isäni perheessä oli kymmenen lasta. Jouluna syötettiin ensin torpan eläimet, sitten oli ihmisten vuoro. Lahjat olivat ei-kaupallisia, itse tehtyjä, samoin koristeet. Puhtaat pahnat tuotiin aattona tupaan. En ihan hahmottanut, mitän niillä tehtiin.
Siihen maailmaan ei ole paluuta. Pirkko-vaimoni tuskin ilahtuisi, jos toisin lattialle kasan pahnoja. Maailma on kulkenut pitkän matkan entisaikojen idyllistä, joka ehkei sekään ollut pelkkää idylliä.
Mikä joulussa on olennaista? No, sanoma rauhasta ja rakkaudesta. Sitä puolustaaksemme olemme kehittäneet jouluun varjotarinan. Moitimme joulun kaupallisuutta, kiirettä ja krääsää. Samalla suomimme itseämme, kunn yhä uudelleen sorrumme unohtamaan lapsen hankeen.
Entä jos hyväksyisimme joulun kaupallisuuden, kohtuullisena versiona? Elämä on muutenkin kaupallista. Miten ihmeessä osaisimme ohikiitävänä hetkenä kääntään aivomme päinvastaiseen moodiin? Ylikaupallisuuden ja kestävän kehityksen välisen taistelun rintamalinjat kulkevat arjen valinnoissamme, eivät joulussa.
Kaupankäynti on aina kuulunut elämään. Se on tuottanutn elannon suurelle osalle ihmiskuntaa. Nyt olemme siitä riippuvaisia moninkertaisesti tiukemmin ikinä ennen.
Kauppiaat toteuttavat kutsumustaan. Jouluvierailu Porvoon pikkuputiikeissa muistuttaa, että elantoaan hankkivilla tavaroiden tekijöillän ja myyjillä on paljon rakkautta. Sekä tarve tulla toimeen ja tuottaa toimeentuloa kauniiden tuotteiden valmistajille.
Meillä on varsinainen kutsumuksemme, timanttimme, elämämme ydin ja tarkoitus. Sitten ympärillä onn muuta, jota voisi joululaulun sanoin kutsua turhuuden turhuudeksi. Kenenkään elämä ei ole kokonaan timanttia.
Joulun höttöä on syyllisyyden tunne joulukorttien lähettämättömyydestä, hätäisestän siivouksesta ja turhakkeiden ostamisesta. Älä enää suostu tähän turhaan kierteeseen. Itse en aio syyllistää ketään, en syyllistyä mistään enkä toivottavasti mihinkään.
Joulukiirekäänn ei ole vain pahasta. Kohtuumäärin nautittuna ja jopa hieman yliannosteltunakin se virkistää aivotoimintaa. Jouluaattoiltana nautimme sitäkin enemmän, kun saamme lopulta vain olla.
Älä syyllistä itseäsin siitäkään, jos joulun sanoma unohtuu. Voit muistella sitä muina päivinä. Jos kuitenkin jouluna muistat joulun idean, niin ole siitä erityisen iloinen. Hiljenny ja kiitä.
Syyllisyys on joulun tarpeettomin krääsä.n Naura sille. Heitä se pois ja unohda. Hymyile itsellesi. Jumalakin hymyilee sinulle.
Täten julistan joulun syyllisyysvapaaksi ajankohdaksi. Iloa ja idylliä jouluusi!