Kriisi voi tulla äkkiarvaamatta, kuten tieto läheistä kohdanneesta onnettomuudesta tai uutinen ydinvoimalan räjähdyksestä. Tai kriisi kehittyy vähitellen, kuten sairaus tai vaikka koronaepidemia.
Elisabeth Kübler-Ross piirsi aikoinaan käyrän kuvaamaan surutyön vaiheita. Hän oli tutkinut sairastumisia ja kuolemantapauksia. Vastaavia V-käyriä ja malleja muunnelmineenn on useampia, ja jokainen kriisi on omanlaisensa. Eri tarinoiden perusviesti on, että tunteet tarvitsevat aikansa ja että jossain vaiheessa alkaa siirtymä kohti uutta.
Alkujärkytyksen jälkeen kriisiä saatetaann vähätellä. ”Ei tämä niin vaarallista ole.” ”Ei voi olla totta.” ”Ei koske minua, eihän.” Koko kriisin olemassaolo voidaan kieltää.
Toisessa vaiheessa mielen valtaavat tunteet,n ehkä masennus tai ahdistus. Kärvistellään, vaivutaan itsesääliin, ollaan toivottomia ja lamaantuneita. Käperrytään apeisiin ajatuksiin. Joskus surutyö voi kestää viikon pari, suurten menetysten jälkeenn jopa vuosia.
Koronakriisissä kaikkine rajoituksineen on koettu tätä hämmennystä. Sosiaalisessa mediassa on purettu epävarmuutta, vihaa, ahdistusta ja pelkoa. Se voi tapahtua harmittomana valitteluna, mustan huumorin viljelynän tai päättäjien syyttelynä. Tämä vaihe on välttämätöntä käydä läpi. Kaikkein höydyttömimpiä ovat neuvot tyyliin ”häntä pystyyn ja menoksi” tai ”mitän näitä vatvomaan”. Tunteiden jyrkkä torjuminen saattaa kostautua myöhemmin, ehkä erilaisena ja syvempänä kriisiinä.
Itse olen karanteenissani kokenut ärtymystä vapauteni rajoittamisesta.n En saa kiksejä siitä, että minua ohjaillaan. Rationaalisella tasolla olen kuitenkin toiminut tiukasti päättäjien ohjeiden mukaan, koska haluan olla vastuullinen kansalainen, mutta jollain epämääräisellän tavalla tämä vaihe on ollut epämukava. Vaikka kotona onkin mukavaa.
Viimeisten parin päivän aikana tunnetilani on alkanut vaihtua. Pääni on alkanut työstää ideoita siitä, mitä tekisin tämänn vaiheen jälkeen. Miten jatkaisin joitain jarrutettuja hankkeitani ja mitä puolia elämässäni alkaisin arvioida uudelleen.
Olen luultavasti saavuttanut tai savuttamassa kriisin kolmannen vaiheen, josta käytetäänn nimeä hyväksyminen. Pohjakosketus, käännekohta. Hyväksyn tilanteen. En taistele sitä vastaan. Annan elämän jatkua. Epidemia-V:n vasen viiva ehkä tippuu edelleen, mutta mieleni V:n oikeanpuoleinen viivan alkaa kääntyä nousuun. Tosin takapakkejakin voi tulla, lopulta yhä harvemmin. Sitäpaitsi vaiheet ovat aina myös sisäkkäisiä.
Hyväksymisen vuoro tulee, kun on antanut tunteilleen riittävän tilann kärvistellä ja harmitella.
Odotan jännityksellä seuraavaa eli neljättä vaihetta. Kriisien käsikirjoituksen mukaan elämänarvoni saattavat jossain kohdassa asettua hieman uuteen järjestykseen.n Yhteisöjen osalta arvojärjestys voi heilahtaa rajustikin. Alamme ottaa konkreettisia askeleita eteenpäin. Energiatasomme nousee. Syntyy uutta toimintaa. Kriisistä tulee voimavaramme.
Muutaman kuukauden tai pitemmän ajan kuluttuan kaikki ei enää ole entisensä. Niin on käynyt aiemmissakin kriiseissä. Se uusi voi olla parempaa kuin entinen.
Veikkaan, että jo nyt monissa yhteisöissä energiat ovat alkaneet virrata, yhteisölliset kokeilutn päästä vauhtiin, psykologiset ja teknologiset innovaatiot kirkastua ja elämä virrata uudessa uomassa. Ilmastonmuutoskin otetaan uudella vakavuudella.
Missä vaiheessa olet tätä tarinaa? Mikä ehkä jään taakse? Mitä häämöttää edessäsi? Sinulla yksilönä sekä teille yhteisönä?
Ps. Olen kuvannut ehkä tyypillisimmän kriisitarinan. Meillä on uskomattamat voimavaratn selvitä. Aina kuitenkaan kaikki ei pääty hyvin. On tilanteita, joissa henkilö ei näytä selviävän surustaan. Jos umpikuja alkaa tuntua toivottamalta, niin kannattaa ehdottomasti hankkia ammattiapua, mieluummin liian aikaisinn kuin liian myöhään Tämä pätee sekä yksilöihin että yhteisöihin.
Ps. 2. Mielestäni parhaita visualisointeja teemasta on tehnyt organisaatiopsykologi Henry Honkanen.n Alun kuvani myätäilee sitä mallia.
#koronakriisi #pandemia #kriisinvaiheet #tunteet #hyväksyminen #uusialku #arvot