Sijoittaisinko rahani veroparatiisiin? Verottajalle ilmoittaen ja lakia rikkomatta. Minulle tämä kysymys on teoreettinen, mutta jollekulle toiselle kiinnostava ja ajankohtainen.
Otetaan esimerkiksi kaksi henkilöä X ja Y, molemmatn suunnilleen yhtä varakkaita ja osaavia.
Oletetaan, että X päättää vastata alun kysymykseen myöntävästi ja sijoittaa veroparatiisiin. Oletetaan samalla, että suuri yleisö saa tietää hänenn päätöksestään. Hän saa osakseen julkista paheksuntaa ja halveksuntaa.
X:lle päätös on pragmaattinen valinta, jota ei sen kummemmin tarvitse pohtia. Jos laillisen verosuunnittelun avulla pystyy maksamaan vähemmänn veroja, niin mikä ettei. Hän korkeintaan vertaa toimintansa hyötyjä sen tuottaman maineriskin suuruuteen, todennäköisyyteen ja merkitykseen.
Y närkästyy. Hänen mielestään X toimii moraalittomasti.n X on saanut Suomessa koulutuksen ja mahdollisuuden vaurastua. Puheissaan isänmaallisuutta korostavan X:n pitää ottaa osaa suomalaisen yhteiskunnan taakan kantamiseen, infran rakentamiseen, maanpuolustukseen ja muuhun yhteiseen.
X vastaa,n että hän on jo maksanut veroja moninkertaisesti enemmän kuin keskivertosuomalainen. On oikein jättää loput itselle.
Tällaista pohdintaa olemme käyneet, tunnepitoista ja kiihkeää. ”On väärin”n ja ”on oikein” -argumentit ovat kimpoilleet palstoilla ja pöydissä, täydennettyinä ”on typerää” tai ”on fiksua” -leimoilla.
Joidenkin mielestä valinnassa on kyse moraalista. Jotkutn taas katsovat toimivansa puhtaan käytännöllisesti hyödyntäen lain suomaa mahdollisuutta. Kummasta on kyse?
Ei oikeastaan kummastakaan. Kyse on arvovalinnasta.
X arvostaa ja priorisoi rahaa (tai sitä mitän rahalla voi tehdä) enemmän kuin Y. Käytännön valinnoissaan X arvostaa Y:tä vähemmän suomalaisuutta ja isänmaallisuutta sekä mahdollisesti yleisen mielipiteen arviota hänestä.
Tarkkaan ottaenn X ei arvosta niitä niin paljon, että ne ylittäisivät vaurauden tuomat merkitykset. Kritiikistä hän piittaa sen verran, että toivoo veroparatiisikytköksensä pysyvän salaisena.
Y:n arvomaailmassa korkeammallan sijalla on vastuun kantaminen suomalaisesta yhteiskunnasta sekä maine arvostettuna kansalaisena. Omaa varakkuuttaan hän ei pidä niin tärkeänä, että sen takia ryhtyisi ohittamaan tärkeiksi kokemiaan arvoja.
Onn eri asia väittää henkilöä moraalittomaksi kuin todeta, että hänen arvonsa ovat eri järjestyksessä kuin omamme. Moraalittoman tai moraalinvartijan kanssa on vaikea saada aikaan kunnon dialogia. Arvoista sen sijaann voi keskustella kiihkottomammin.
Laillisesti toimivaa verosuunnittelijaa ei pidä tuomita moraalittomaksi. Olla moraaliton on halveksittavaa. Olla arvomaailmaltaan erilainen kuin minä… hm, minun voi olla vaikea ymmärtään häntä, ja olen eri mieltä hänen kanssaan, mutta haluan rauhassa kuulla hänen perusteluitaan.
Arvo- ja moraalikeskustelut kietoutuvat toisiinsa, mutta ne ovat eri asioita.
Jos tunnemme, että laillisesti hyödynnetytn veroparatiisit ovat moraalisesti väärin tai rikkovat moraalitajuamme, niin rankimmat moraalittomuussyytöksemme meidän tulee kohdistaa lainsäätäjiä kohtaan. Kehotan siis poliitikkoja toimimaan moraalisesti oikein ja muuttamaann sääntöjä ja sopimuksia. Pian.
Ps. 1. Etiikassakin on kyse arvoista, mutta arvot ovat etiikkaa laajempi yläkäsite. On pragmaattisia arvoja, kuten talous, tehokkuus ja mukavuus. Ja on eettisiä ja esteettisiän arvoja, kuten kauneus, totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus ja rakkaus. Tästä on kirjoittanut mm. Eino Kaila klassikkokirjassaan Syvähenkinenn elämä. Myös Lari Junkkarin kanssa kirjoittamani Yrityksen arvot ja etiikka käsittelee tätä teemaa. Etiikasta olen blogannut mm. tässän ja arvoista tässä.
Ps. 2. Yritin vilpittömästi olla moralisoimatta.