Parhaatkin ystäväsi tietävät sinusta vain vähän.
Meitä on kolmen kaveria, joiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä läpi aikuisen elämämme, nykymuodossaan runsaat 30 vuotta. Tiedämmen paljon toisistamme. Keskusteluissamme ei ole tabuja. Klubimme on ollut meille tärkeä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Teimme jälleen seminaarimatkan Tallinnaan. Istuimme Pull-ravintolassa Rotermannilla nauttimassan herkullista ateriaa ja keksimme pitää toisillemme muistopuheen. Sellaisen, joka pidetään hautajaisissa. On tavallaan kiva ehtiä itsekin kuulemaan, mitä muut aikanaan kertovat minusta.
Pidimme puheemme kullekin vuorotellen.n Kehuimme vainajan luonteenpiirteitä ja saavutuksia, puhuimme työstä, perheestä ja harrastuksista, muutamia kömmähdyksiäkään unohtamatta.
Puheet oli pidetty, ruuat ja juomat nautittu, ja tuli purkuhetken aika.n Miltä minulle pidetyt puheet kuulostivat?
Jokainen meistä totesi, että olihan se kiva kuulla, kiitos kiitos, mutta puheet eivät oikein päässeet ytimeen. Minäkään en tunnistanut sisintä itseäni siitä,n mitä minusta sanoivat.
Luulisi, että kaverit, joiden kanssa on juostu Tukholman maratonit, reissattu ja puhuttu asioita mitään salaamatta, he jos ketkä osaisivat sanoa minusta jotain, jonka tunnen omakseni. Mutta ei, vaikkan totta puhuivatkin. He osasivat kertoa luonteestani, urastani, kirjoistani, laulustani ja vaikka mistä. Mutta mikään siitä ei koskettanut.
En tiedä, voiko tätä yleistää, mutta yleistän kuitenkin. Emmen lopultakaan tiedä, miten meille läheisinkään ihminen meidät tuntee, kuka olemme. Mitä tunnistaa Pirkko-vaimoni minusta? Entä tyttäreni? Tai Lari-ystäväni? Ja tunnistanko minä alkuunkaan heidän sisintään?n Heidän sisäinen elämänkokemuksensa on paljon syvemmällä kuin mitä näen. Tunnenko itsekään itseäni?
Nekrologeja luen silloin tällöin. Voi olla, että olennaisimmat asiat jäävätn niissä kertomatta.
Vähän samaa ehkä koki Eino Leino, joka oli rikasten portailla pyydellyt vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain: ”Ja kun minä muistelen, mitä ma sain, ja mitä ma nielin ja vaikeninn ja mitä ma ajattelin.”
Synttäripuheet osuvat maaliin helpommin kuin muistopuheet.
Avainsanat: yksin, itsetuntemus, yhteys, muistopuhe, nekrologi
Kuva: Pixabay