Mitä minun pitää uskoa, että pelastun? – Avoin kirje kirkollisille vaikuttajille

Olen sielunhädässä. Pelkään, etten pääse taivaaseen ja joudun tuliseen pätsiin, jossa vietän ikuisuuteni. Auttakaa minua, arvoisat piispat ja rivipapit, korkeasti oppineet raamatuntutkijat ja systemaatikot,n liberaalit ja konservatiivit, te kaikki minua suuresti viisaammat ja uskossanne vahvemmat.

Viime vuonna luin konservatiivileiriin kuuluvien vaikuttajien Leif Nummelan ja Timo Junkkaalan ajatuksia samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Hen olivat sitä vastaan, ja mainitsivat asian olevan pelastuskysymys.

Muutama päivä sitten luin piispa Teemun Laajasalon viestin, jossa hän sanoo, että pappeus ”kytketään suoraan ihmisen pelastukseen ja saa erityisen painavan merkityksen”.

Jos kirkko hyväksyy tasa-arvoisen avioliiton, kirkon tarjoama pelastus on vaakalaudalla.n Tai ellei lähistölläni ole pappia asettamassa ehtoollista tai jos olen etääntynyt kirkollisista menoista, olen kadotettu sielu. Mietin kuumeisesti, miten suuressa vaarassa olen.

Rippikoulussa minulle opetettiin, että uskon Jeesukseen pelastaa. Myöhemmin ymmärsin Jeesuksen karistaneen ihmisten päältä kirjanoppineiden taakkoja ja Lutherin vapauttaneen ihmiset luottamaan yksin armoon.

Mitä pelastukselleni tapahtuisi, jos eroaisin kirkosta, kutenn jotkut ovat tehneet Sadinmaa-casen jälkeen? Tai jos liittyisin vapaaseen uskonnolliseen yhteisöön, eikä luterilainen pappi olisi palvelemassa minua.

Pelastus on suuri kysymys. Jos minulla on oltava oikea käsitys sukupuolivähemmistöjenn kohtelusta sekä papin- ja piispanviran merkityksestä, niin Kristuksen ja minun väliin tulee korkea muuri.

Ehkä joku sanoo minulle lohduttavasti, että ”ei pelastus tarkoita pelkkää kuolemanjälkeistän elämää, se on pelastusta kaikesta ahdistavasta”. Tämän tiedän. Mutta sen ajatellaan tarkoittavan myös kuolemanjälkeistä elämää. Ymmärtänette sielunhätäni.

Valistunutn ystäväni Jorma Hannikainen oli lukenut piispan edellä linkatun tekstin, jossa todetaan myös, että saarnatessaan papin on puhuttava suu supussa, mutta kollegojen kesken voi ottaa rennommin. Hän lähetti minulle viestin, jossan hän siteerasi piispaa:

”Yliopistossa tapahtuva akateemisen teologian tekeminen tai synodaalikokouksessa käydyt kollegiaaliset keskustelut ovat vapaampia. Saarnatuolista julistaminen ja julkinen opetus ovat sidotumpaa. Seurakuntalaistenn ja sanankuulijoiden oikeus on kuulla nimenomaisesti kirkon opetusta – opetusta, joka nousee kirkon tunnustuksesta, jossa pappi on sitoutunut pysymään.”

Ja hän kysyi: ”…  tavallinen pulliainenko ein saa kuulla yliopistossa harjoitetun tieteellisen tutkimuksen tuloksista tai synodaalikokouksen vapaammista keskusteluista.”

Aistin valistuneen ystäväni hämmennyksen. Kuuluuko pappi salaiseen hyvät veli -verkostoon ja ”pyhäänn säätyyn”, johon pappisvihkimyksessäni avustanut tuomiorovasti 3.1.1970 sakastin ovella toivotti minut tervetulleeksi? Näitä pohti aikoinaan myös eksegeetti Heikki Räisänen, jonka päätä tai ainakinn lipereitä vaadittiin vadille, kun hän ihmetteli tutkimuksen ja pappien saarnojen välistä ristiriitaa. Hän kyseli, että aliarvioiko kirkko kuulijoittensa älyllistä kapasiteettia.

Olen hämmentynyt. Pyydänn nyt pastoraalista kaitsentaa. Ehkä mieluummin epävirallista kuin virallista.

 

#teologia #luterilaisuus #mitäonkristinusko #pappeus #pelastus #usko #kirkko