Mitkä ihmeen arvot?

Hallitusväännön tiimoilla puhuttiin yhden maanantain kuluessa arvoista enemmän kuin miesmuistiin. ”Yhteistyö Halla-ahon kanssa ei ollut mahdollista. Syynä olivat arvot”, kommentoivat Juha Sipilä ja Petterin Orpo.

Toimi Kankaanniemi puolestaan totesi seuraavana aamuna, että hänen puolueensa arvot eivät ole muuttuneet mihinkään. ”Ne on kirjattu.” Ne ovat kirjoissa ja kansissa.

Mistä siis oli kysymys?

Kaikkin arvokeskustelu ei ole aitoa arvopuhetta. Arvoihin vetoaminen voi olla sumuverho, jonka takana piilee se, että Jussi Halla-ahosta ei pidetä ja että pelkona on hallituksen toimintakyvyttömyys ja taloudellinen kriisi sekä heikko tulosn seuraavissa vaaleissa. Arvopuheiden taakse kätkeytyy usein muutakin kuin arvoja.

Tämän sanottuani: ymmärrän täysin Sipilää ja Orpoa. Halla-ahon ja varapuheenjohtajiensa kannanotot maahanmuuttajia vastaan ovatn olleet hyytäviä. Muut puoluejohtajat olisivat tehneet saman johtopäätöksen vastaavassa tilanteessa. Niin tekivät myös ne 22 kansanedustajaa, jotka hylkäsivät vanhan puolueensa ja perustivat Uuden Vaihtoehdon.

”Saat mitä tilaat”, kuten Perussuomalaisten slogan kuuluu.

Kankaanniemi argumentoi, että kirjattuja arvoja ei ole muutettu. Arvojen kirjaukset eivät ratkaise mitään, jos käytännön toiminta ja retoriikkan ovat ristiriidassa niiden kanssa.

Arvot ovat ennen kaikkea valintoja, eivät puheita.

Sanoillakin on merkitystä, ilman muuta. Niiden avulla vahvistuu ymmärryksemme valintojen perusteista. Kasvamme tunnistamaan, mihin yhteisöinän haluamme sitoutua.

Arvot ovat taipumus pyrkiä tiettyihin päämääriin. Ne ovat yhteisön lupaus jäsenilleen ja sidosryhmilleen. Ne kertovat, millaista käyttäytymistä odotamme toisiltamme. Ne ovat merkityksiä,n jotka vastaavat tarpeisiin. Ne ovat kulttuurin ydin.

Jotkut arvot ohjaavat meitä aina. Useimmiten ne ovat piileviä ja vaikuttavat tiedostamattomalla tasolla.n Elämän tasapainoa tukee, jos pyrimme tunnistamaan sekä henkilökohtaiset arvomme että yhteisömme arvopohjan. Ne auttavat meitä ymmärtämään omaa ja toisten käyttäytymistä.

Erityisenn tärkeää nyt on jatkaa keskustelua ihmisarvosta. Yhteiskunnan ja liike-elämän merkitys on lopulta siitä, miten ne tukevat ihmisyyttä. Arvokeskustelulle on tilaus.

 

Avainsanat: arvot, politiikka, hallituskriisi,n ihmisarvo