Puolikevyt ja kokovakava juhlaesitelmä Novetoksen sisäisillä juhlaillallisilla Vanajanlinnassa 15.1.2007
Rakastetut kanssanovetot
Olen otsikoinut puheeni: ”Filosofiseettinen katsaus siihen, mikä on Novetoksen vaikutus suomalaiseen työelämään.”
Puheeni käsittelee seuraavia kysymyksiä. Mikä on Novetoksen rooli universumissa? Miten luodaan aiempaa parempi työelämä? Miten ihmiskunta pääsee pysyvän menestyksen tielle? Sekä mikä on elämän tarkoitus? Puheeni pituus on 10 minuuttia. Tai korkeintaan 15, riippuen välihuutojen määrästä ja väliaplodien pituudesta.
Yleensä pidän kirjoitetun puheen vain vihkimis- ja siunaustilaisuuksissa. Sekä Hessun valmentajajuhlissa. Sekä Novetoksen 10-vuotisjuhlan aloittavissa päivällistilaisuuksissa.
Vuosijuhlien aikana on tapana katsoa taaksepäin. Kirjoitetaan firmojen historiikkeja, joita minullekin on kertynyt iso pino, kun asiakkaat haluavat pienentää kaapissa olevaa korkeaa juhlakirjapinoaan.
Novetoksesta ei kirjoiteta historiikkia, ainakaan vielä. Teen tässä juhlallisen lupauksen, etten ainakaan itse aio syyllistyä historiikin kirjoittamiseen. Jos sen kuitenkin kirjoittaisin, mikä sen nimi voisi olla?
Perinteinen nimi voisi olla vaikka – Etelärannasta Bulevardille. Se olisi tosi vetävä.
Entä sitten rohkean provokatiivinen – Pappisvallasta insinöörihallintaan.
Hieman uhoavampi voisi toisaalta olla – Suomalaisen työelämän idealistit. Tai miksei vaikka – Kohti universaalia työelämän onnellisuutta.
Mutta historiikkia ei siis ainakaan toistaiseksi kirjoiteta, joten tämä pohdinta on turhaa.
Tyydyn siis pohtimaan Novetoksen roolia maailmankartalla. Systeemisen ajattelun mukaan perhosen siiven heilahdus Andeilla voi aiheuttaa hirmumyrskyn Kiinassa.
Millaisen myrskyn tai tuulenvireen Novetos on aiheuttanut tai tulee aiheuttamaan? Asiaa voisi tarkastella käänteisesti kysymällä: ”Millainen maailma olisi, ellei olisi Novetosta?” Jos siis maailma olisi novetoton? Jos sana Novetos ei olisi koskaan ilmestynyt organisaatioiden auttajayritysten joukkoon. Jouduttaisiin selvitymään novetoitta.
Ehkä ei voitaisi sanoa, että oltaisiin antittomia, hennattomia, hessuttomia, marjoriitattomia, raisattomia, eevattomia, kristiinattomia, larittomia, jarittomia, ja niinedelleettömiä, koska kyseiset henkilöt ovat olemassa. Mutta tämä meidän ainutlaatuinen kombinaatiomme, Novetos, sitä ei siis olisi.
Millainen maailma olisi? Tuskin yritysjohtajat pitäisivät seminaareja pohtien tuskaisina: ”Kuka keksisi meille Novetoksen?” Jos jotain ei ole, sitä on usein vaikea kuvitella. Mutta nyt kun Novetos on, emme voi puhua täysin novetottomasta universumista. Me jätämme jonkun jäljen. Olemme jättäneet. Jätämme juuri nyt. Ja jätämme tulevaisuudessa. Millaisen jäljen Novetos jättää?
Uskallan kuvitella, että novetottomasta työelämästä tulisi nykyistä harmaampaa, pinnallisempaa ja teennäisempää. Asioita mietittäisiin piirun verran hengettömämmin, kuivan rationaalisemmin ja tylsemmin. Etiikasta välitettäisiin hieman vähemmän. Tutkimuksia tehtäisiin hieman turhempina. Coaching- ajattelu olisi hieman mekanistisempaa. Johtajuus olisi hieman harmaampaa.
Onko oikeasti niin, sitä ei kukaan tiedä? Millaisen jäljen lopulta jätämme, se riippuu meistä. Jälkemme suuruus kasvaa tai supistuu riippuen paljon siitä, millaisessa saumassa teemme työtä. Kehityksen valintatilanteista eri kehityssuunnat ovat joskus niin herkässä tasapainossa, että perhosen siiven heilahdus saa aikaan myrskyn. Meidän olemassaolomme voi jossain ääritarkassa tasapainoasetelmassa määritellä kehityksen suunnan. Pienikin asia voi ratkaista.
Tavoitteenamme on aloittaa jonkinlainen hirmumyrsky työelämässä. Ellei siihen ole tilausta, niin kunnon tuulta kuitenkin, jos toivoa sopii.
Minulle Novetoksesta on tullut toinen elämäntehtävä. Olen muutenkin viime aikoina pohdiskellut elämäntehtävän ideaa. Olen käyttänyt siitä nimeä – kutsumus. Jokaisella ihmisellä on oma kutsumuksensa, elämänsanomansa, missionkin taustalla oleva ainutlaatuinen ydin, kutsumus. Se on kuin timantti, joka joidenkin ihmisten elämässä näkyy kirkkaana. Jonkun timantti taas on pölyn ja rasvan peitossa. Ihminen toteuttaa muiden unelmia, ei omaansa. Hän menee virran mukana sen sijaan että kuuntelisi oman sisimpänsä ääntä, antaisi timanttinsa näkyä.
Olemme siis tulleet kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus.
Vastaus tulee tässä. Ihmisenä olemisen tarkoitus on pyyhkiä pölyä ja rasvaa pois timantin päältä. Se on meidän tarkoituksemme ja pyhä tehtävämme.
Entä mikä on Novetoksen kutsumus? Miten me kollektiivisesti näemme kutsumuksemme? Millainen on sielumme? Kun kaikki pöly ja rasva pyyhitään pois meidän timanttimme päältä, millainen timantti sieltä paljastuu? Mitä lukee kaiverrettuna oman yhteisömme timanttiin?
Onko sellaista sanaa edes olemassa? Onko meidän keksittävä se? Tai onko se niin ilmeinen, että emme edes näe sitä? Jos siis jäljelle jäisi vain timantti – ja ehkä yksi sana.
Tämän 10-vuotisjuhlinnan aikana kutsun meidät tutkimaan kutsumustamme, omaa ja yhteistä. Meistä tulee entistä rasvattomampia ja pölyttömämpiä timantinetsijöitä ja -tunnistajia, kutsumustietoisia yksilöitä, kutsumuksestaan tietoinen Novetos.
Timantin etsimisen taustalla on idealistinen halu toimia oikein ja tehdä hyvää. Mutta on tärkeää kysyä myös pragmaattisia kysymyksiä. Mikä erottaa meidät muista? Mikä vie meitä eteenpäin ja auttaa onnistumaan?
Pärjäämmekö, koska olemme niin erinomaisia ihmisiä? En ota siihen kantaa vielä – hetken kuluttua kylläkin.
Onko ehkä menestyksemme ratkaisevana takaajana työelämässä vallitseva typeryys? On niin paljon vesittynyttä johtajuutta ja onttoa puhetta, että joku aina kaipaa sen rinnalle jotain muuta. Olisi siis olemassa sosiaalinen tilaus jollekin, joka latelee edes hieman muuta kuin fraaseja ja latteuksia. On tilaus poikkeavalle käytökselle.
Jos olisin perinteinen liikkeenjohtaja, muotoilisin ongelman näin: ”Taustalla on nähtävissä kahdensuuntainen energiakenttä. Yrityksen oma strateginen vahvuus, sen kumulatiivinen kompetenssikertymä yhdistettynä differoituun ja asiakaslähtöiseen lisäarvopanostukseen, tuo kiistattoman kilpailuedun. Toisaalta toimintaympäristössä tapahtuvat globaalit ja lokaalit muutokset generoivat kysyntää, joka väistämättä johtaa palvelutarjonnan rakenteiden uudelleenorganisointiin.”
Eli typeryyttä siis on. Se on meidän mahdollisuutemme.
Mistä siis onnistuminen on kiinni? Työelämän kurjuudestako vai meidän erinomaisuudestamme? Luultavasti ei kummastakaan. Kaikkein kolkoin osa työelämää ei edes etsi apua. Entä meidän erinomaisuutemme? Ollaan realisteja, hyviä tyyppejä ovat organisaatiot täynnä. Yhtä lahjakkaita kuin me, yhtä osaavia, yhtä innokkaita. Olemme hyvä tyyppejä, mutta se ei erota meitä muista. Meissä on paljon hyvää, niin on muillakin. Meillä on monia ongelmia, niin on muillakin. Me kehitämme itseämme, niin kehittävät muutkin. Vastaus löytyy muualta.
Mikä erottaa meidät muista? Mikä vie meitä eteenpäin ja auttaa meitä onnistumaan? Vastaukseni on: timantti.
Jos kutsumuksemme hukkuu tai on hukassa, voimme olla vaikka Suomen ylivoimaisesti osaavin organisaatio, ja kuitenkin olla lopulta vain yksi muiden joukossa, joka fiksulla tavalla vahvistaa työelämän hyviä tai typeriä käytäntöjä.
Kuvitellaan, että joku joskus 50 vuoden kuluttua kirjoittaa kirjan ”Länsimaisen työelämän kuluneet 100 vuotta”. Siinä sanottaisiin, että ”vain harva tajusi, että työelämä meni dramaattisesti vikasuuntaan – kunnes tuli romahdus.” Kirjoittaja jatkaisi: ”Valmennusyritystenkin rooliksi jäi auttaa johtajia ja työyhteisöjä kulkemaan harhaan entistä tehokkaammin ja nopeammin.” Sitten mainitaan Novetos. Mitä en haluasi lukea? En haluaisi lukea: ”Näiden sokeiden ja tehokkaiden taluttajien joukossa oli…” Sitten tulee pitkä lista konsulttifirmoja, ja siellä keskellä sana Novetos. Mitä haluaisin lukea: ”Onneksi oli rohkeita ja viisaita poikkeuksia, kuten Novetos.”
En haluaisi, että Novetos olisi stara, mutta väärässä asiassa.
Kaikki riippuu siis timantista, tinkimättömästä uskollisuudestamme kutsumuksellemme. Mutta se ei tietenkään ole kaikki. Timantti ei ole ihailua varten. Siitä alkaa rehellinen työ, jokaisen asiakastilanteen toteuttaminen loppuun saakka. Jokaisen mahdollisen asiakkaan löytäminen, koska uskomme itseemme, tai siis timanttiimme. Siitä alkaa yhteisöllinen kehittämisemme. Siitä alkaa myös jokaisen noveton henkilökohtainen mestaruuden tavoittelu. Peter Senge on sanonut: ”Yhteisöllinen mestaruus ei ole mahdollista, elleivät yksilöt pyri henkilökohtaiseen mestaruuteen.” Samassa yhteydessä Sengekin puhuu kutsumuksesta.
Mikä voisi estää meitä jättämästä positiivisen ja suuren jalanjäljen? Mikä veisi meidät harhaan? Jos vastaan tähän sydämen kyllyydestä, ääni hieman vavisten, niin kaksi asiaa.
Ensimmäinen on, että timantti peittyy.
Toinen on sen seurannainen – emme saavuta henkilökohtaista mestaruutta. Sen suurin este puolestaan on, että alamme luulla itsestämme enemmän kuin olemme. Olemme wannabe-coacheja. Ajattelemme olevamme mestareita, vaikka olemme koko ajan oppimassa, ottamassa vasta ensi askeleita. Isottelemme. Kuvittelemme jotain, joka ei ole totta – vielä. Mestaruus alkaa nöyryydestä.
Nöyryydestä on vaikea puhua, koska on ensimmäiseksi tehtävä tiliä oman ylpeytensä tai nöyryytensä kanssa.
En siis puhu nöyristelystä. Meillä on oikeus kulkea pää pystyssä ja kertoa tervettä itsetuntoa heijastaen itsellemme ja muille, missä olemme onnistuneet. Puhun elämänotteesta, joka on jokaiselle oikeaa mestaruutta tavoittelevalle yhteisölle ja yksilölle elämän ja kuoleman kysymys, aidosta nöyryydestä.
Rakkaat novetot
Työelämän käyttöarvot ovat: kireämmin, rationaalisemmin ja härskimmin. Ruuvia kiristetään, tunteet unohdetaan, etiikasta viis. Meillä on toisenlainen viesti: rohkeammin, viisaammin, reilummin. Jokaisessa näistä kolmesta sanasta on eettinen velvoite. Tuomme rohkeammin esiin eettisen vakaumuksemme. Katsomme viisaammin aina suurta kokonaisuutta. Eikä ole rajaa sille, miten paljon tarvitaan oikeudentuntoa ja reiluutta.
Meillä on timanttimme, jonka tulee näkyä kaikessa mitä teemme ja mitä ajattelemme ja mitä kerromme itsestämme.
Emme halua härskiä ja piittaamatonta työelämää. Emme halua novetotonta yhteiskuntaa. Emme halua edes novetotonta Novetosta. Lähdemme hyökkäykseen hengessä vastaisku novetottomuudelle. Hyökkäyksen ensimmäinen kohde olemme me itse.
Timanttia tulee vaalia rakkaudella ja hellyydellä. Mutta siihen ei saa suhtautua pakonomaisen piukkapitoisesti. Eckhartin sanoja mukaillen: jos takerrumme unelmaamme, unelma karkaa. Jos irrotamme otteemme unelmasta, unelma saavuttaa meidät. Aluksi me loimme unelman, sitten unelma loi meidät. Me timantinvaalijat tarvitsemme rentoa mieltä, huumoria ja kauneuden tajua. Sekä yhteisiä hetkiä, juhlaa ja juhla-aterioita.
Aloitin tämän universaalin katsaukseni elämän tarkoituksesta kuvittelemalla kuvitteellisen historiikkimme otsaketta. Jos historiikki siis joskus kirjoitetaan, minun tämäniltainen suosikkini sen nimeksi on – Timantti.