Joulut ovat läpi elämäni olleet minulle tärkeitä. Nyt vanhemmiten joulun hohto on alkanut kaikota. Erityisen mukavaa on muistella vanhoja jouluja.
Ensimmäisistä jouluistani Porin Torikadulla (nykyinen Gallen-Kallelankatu) muistan vain puisen kuorma-auton ja nuken. Vaikka olin poika, tykkäsin leikkiä nukeilla, kunnes opin, että pojat eivät leiki nukeilla.
Kiertokadun jouluihin (ikävuodet 5-15) liittyy jo väkeviä muistoja. Näin paljon vaivaa antaakseni hyvät lahjat kaikille perheenjäsenille, joita lisäkseni oli seitsemän. Porin ehdottomasti paras länahjojen ostopaikka oli Yrjönkadun ja Liisankadun kulmassa sijaitseva kauppa osuvalta nimeltään Muovikauppa. Muovi oli silloin uutta ja hienoa. Rahavarani olivat rajalliset, suoritin perusteellista harkintaa ja kävin kaupassa useita kertoja hipelöimässä tavaroita ja laskeskelemassa lanttejani.
Omista lahjoistani muistan parhaiten virtaviivaisen sinisen vauhtipyöräauton, joka yhdellä nykäyksellä kulki vauhdilla läpi eteisaulamme.
Toinen lahjamuistoni on hieman ristiriitaisempi, ruskea nahkatakkini. Siitä voit lukea tarkemmin blogissani Siihen jouluun liittyi unelma, joka särkyi mutta elää.
Viidennen kerroksen kotimme ikkunat olivat joulun alla täynnä punaisia tonttuja ja valkoisia paperisia pitsitähtiä, joita me lapset leikkasimme koulussa ja varmaan kotonakin. Äiti halusi laittaa kaikki taideteoksemme näytille.
Jouluaattona isä lähti meidän lasten kanssa kaupungille kävelylle. Jotain piti kuulemma vielä ostaa. Todellinen syy oli, että sillä aikaa äiti koristeli kuusen ja valmisti muutenkin joulun. Niiden parin tunnin aikana kotimme koki täydellisen metamorfoosin. Tosin myöhempinä vuosina, kun me lapset olimme isompia, kuusi koristeltiin kimpassa. Taisin isonveljen ominaisuudessa kaapata siinä hiukan päällikön asemaa.
Musan omakotitalossamme otin jo muutenkin seremoniamestarin roolia. Joulupöydässämme oli iso paksurasvainen kinkku, graavia siikaa, laatikoita ja lihakääryleitä, joiden ympärillä oli ompelulankaa. Isän herkkua olivat kinkun silavat. Niitä lankoja hän manaili.
Itse aterioinnin jo ollessa lopuillaan haastattelin isää – nuorempien sisarusten valistukseksi. Isä kertoi lapsuudenjouluistaan 1910-luvulla. Ensin ruokittiin eläimet, sitten alkoi ihmisten joulu. Tuvassa olivat tuoreet pahnat. Lahjat oli valmisteltu itse ja kääritty sanomalehtipaperiin. Isä oli taitava kertoja. Päivällä olimme kuunnelleet Taata Sillanpään joulupakinan.
Tässä on esimerkki Taatan pakinoista. Televisiota ei vielä silloin ollut, eli Taataa kuunneltiin radiosta. Isälle se oli pyhä hetki.
Joulukirkossa emme käyneet, mutta joulun henki oli keskellämme vahva. Lukioaikana kirkkokin kuului jouluuni, kun minusta tuli seurakunta-aktiivi. Isä liittyi kirkkokuoroon, ja esiintyi joulukirkoissa.
Lukiossa alkoi myös monta vuosikymmentä säilynyt tapani kirjoittaa päiväkirjaa jouluyönä, kun talo nukkui ja oli hiljaista. Nyt tapa on jäänyt, en jaksa enää valvoa niin pitkään.
Sitten myöhemmin omassakin ydinperheessäni panostimme jouluun. Aattona oli jouluhartaus, jonka meidän perheemme usein hoiti Virkkalan kirkossa. Tytötkin esiintyivät, ilmeisesti puolipakotettuina, kuten myöhemmin olen ymmärtänyt.
Kun lapset olivat pieniä ja vanhempani elivät Somerniemen eläkekodissaan, vietimme kerran Ellin ja Jukan jälkeläisten joulua siellä maalla. Jotenkin mahduimme sinne. Tehtäväni oli toimia joulupukkina. Naamioiduin huolellisesti. Jälkeenpäin Joonas (vai oliko se Jenni – Hämäläisiä molemmat) totesi, että pukki oli Tapsa. Olin äimänä, olin naamioitunut tarkasti ja muuttanut äänenikin. Yksi kuitenkin unohtui, hanskat. Poikki mennyt etusormeni paljasti minut tarkkaavaisille lapsineroille.
Muitakin poikkeuksellisia jouluja on matkalle mahtunut. Yksi sellainen oli, kun toimin KRS:n toiminnanjohtajana ja vuokrasimme koko punaisen Viking-laivan, ja matkatoimiston kanssa järjestimme jouluristeilyn Tukholmaan. Se oli valtaisa menestys. Laiva oli täynnä, ja taloudellista voittoakin tuli. Musiikillinen aattohartaus vedettiin läpi kahteen kertaan. Meidän perhe esiintyi Petri Laaksosen kanssa Petrin hienoin sovituksin. Kalevi Lehtinen saarnasi ja meikä oli yleisjuontaja. Homma oli alun perin ystäväni Olavi Räsäsen idea. Olli oli SYP:n markkinointijohtaja, ja hänellä oli aina suuria ideoita. Hänen esimiehensä Ahti Hirvonen kutsui häntä ideageneraattoriksi.
Nykyjoulut ovat vaihtelevia, joskus yhdessä klaanimme kanssa, joskus pienellä joukolla. Ennen joulua yleensä järkkäämme kokoontumisen. Kirjoittelen tätä runsas viikko ennen joulua 2018. Huomenna tapaamme klaanimme eli lastemme ja lastenlastemme kanssa. Ainakin laulamme paljon, ja ehkä joillakin on mukana instrumenttejakin.
Eilen maa muuttui valkoiseksi. Illalla ja yöllä sanoi lunta niin pieninä hiutaleina, ettei sitä edes lumisateeksi tunnistanut. Ehkä pääsen sittenkin joulun tunnelmaan.