Pitäisikö henkilön kiperä tilanne pyrkiä ratkaisemaan oikeudenmukaisesti vai myötätuntoisesti?
Etiikan tiukimpia jännitepareja on oikeudenmukaisuuden versus huolenpidon etiikka. Se ilmaistaan esimerkiksin sanoilla oikeus – rakkaus, laki – armo, sopimukset – olosuhteet, tai vaikka yleinen periaate – ainutkertainen tilanne.
Molemmat näistä etiikan tulokulmista ovat tärkeitä ja välttämättömiä,n aitoa etiikkaa. Samalla kumpikaan niistä ei voi olla ainoa periaate. Jos kaikki ratkaisut tehdään vain yhden eettisen periaatteen mukaan, päädymme vinoutuneeseen kulttuuriin.
Ajatellaan henkilöä, joka ei kykene koskaann jäämään yliöihin ja joutuu joskus pitämään ylimääräisiä vapaita, poikkeuksena muusta henkilöstöstä. Lisäksi ilmenee, että hän on pitänyt sairauslomapäivän,n vaikka ei ole ollut sairas. Tilanne toistuu. Hän saa huomautuksen ja kirjallisen varoituksen. Hänestä tulee rasite sekä johdolle että työyhteisölle.
On tultu tilanteeseen, jossa on juridiset perusteet irtisanomiselle.
Käy lopulta ilmi, että hänellä on äärimmäisen vaikea elämäntilanne. Kotona on sairas lapsi, ja hän on saanut diagnoosin syvästään, joka tosin etenee hitaasti eikä alkuvaiheessa estän työntekoa. Hänen taloutensa on avioeron takia heikko. Hänen on ollut vaikea puhua koko asiasta.
Johtoryhmä käsittelee asiaa. ”Jos emme irtisano, henkilökunnan usko sopimuksiin murenee.” Toiset korostavat, ettän ”kyseessä on inhimillinen tragedia, jonka täytyy vaikuttaa päätökseemme”.
Olen eri ryhmien kanssa testannut, mikä olisi eettinen tapa ratkaista vastaava tilanne. Mielipiteet jakaantuvat joskus jyrkästi.n Jotkut ovat hyvin perustein lakiin ja sopimuksiin nojaavan ratkaisun kannalta. Jotkut taas ajattelevat, hyvin perustein hekin, että etiikan tulee perustua inhimillisyyteen.
Tämä kahden periaatteen jännite on mukana kevyemmissän ja helpommissakin tilanteissa, saati kärjistyneemmissä ja tunteita kuohuttavista tapauksissa. Etiikkakirjallisuudessa on esimerkkejä vaikeista eettisistän dilemmoista, esimerkkinä vaikka eutanasia ja monet teoreettiset caset
Meillä näyttäisi olevan luonnostaan taipumus kallistua jommallekummalle puolelle. Lisäksi havaintojeni mukaan eri ammattikunnat tuppaavat preferoimaann joko oikeudenmukaisuuden tai huolenpidon etiikkaa, pankkitoimihenkilöt, hoitajat, palomiehet, juristit, opettajat…
Kumpi siis on eettisempi lähestymistapa?
Molemmat. Lähtökohtaisesti. Molemmat on harkintavaiheessan pyrittävä ottamaan huomioon. Riippumatta siitä, kumpi kanta tulee lopulliseksi ratkaisuksi.
Normaalissa elämässä eettistä päätöstä vaativat tilanteet ovat usein selkeitä. Arkitilanteessa emmen hyväksy tappamista, vaikka sodassa hyväksyisimme sen. Valehteleminen on tuomittavaa, mutta jos valehtelulla voimme pelastaa ihmishengen, arvio saattaa muuttua.
Etiikka on näkökulmien ja periaatteiden välistä punnintaa,n halua ottaa huomioon taustoja ja miettiä seurauksia. Sekä kykyä kyseenalaistaa myös omia ajatusfiksoitumiaan. Etiikka on ajattelun taidetta.
Tunnetuin etiikan peukalosääntö sanoo, että ”kaikki, minkän tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Kultainen sääntö ei ratkaise läheskään kaikkea, mutta se on hyvä pitää mielessä.
Se mikä on oikeudenmukaista, ei aina olen rakkautta. Eikä rakkaus aina ole oikeudenmukaista.
#etiikka #oikeudenmukaisuus #rakkaus #huolenpito #sopimukset #säännöt