Alkuun kuvittelimme, että tämä olisi ohi parissa kolmessa kuukaudessa. Tasan 75 vuorokauden kuluttua päätin, että ikäkaranteeni oli lusittu. Oli 30.5.2020. Seuraava kesä muistutti etäisesti normaaleja oloja,n tosin ilman isoja tapahtumia.
Karanteenipäivänä numero yksi aloin päivittäin kirjoittaa ”Karanteenikon päiväkirjaa”. Se oli kuin käänteinen aamukampa. Aamukamman hieno puoli on, että näkee,n montako piikkiä on jäljellä. Käänteisessä kammassa tietää, montako piikkiä on käyttänyt, mutta viimeinen piikki on vain kaukainen kangastus.
Karanteenipäivänä numero 60 kirjoitin:n ”Korona-ajan stressaavin tekijä näyttää olevan valmistautumattomuus elämään epävarmuudessa. Koronaepidemia on ollut kaaoksessa elämisen korkean paikan leiri. Paras oppi näistä ajoista voisi ollan sen tiedostaminen, että elämä on lähtökohtaisesti kaaosta. Hallinta on loppujen lopuksi illuusio.”
Meidän elämäntapamme on rakennettu hallinnan tunteen vahvistamiseen. Pidämme epäjärjestystän heikkoutena ja suunnittelemattomuutta saamattomuutena. Palavereilla on protokollat, kirkoilla kaavat, kouluttajilla käsikirjoitukset ja puhujilla paperit. Niitä seurataan sanasta sanaan. Sankari on se, jonka työpöytä on siisti ja nuotitn järjestyksessä.
Mielipidekirjoituksissa ja eduskunnan kyselytunnilla tiedustellaan, miksei hallitus ole tehnyt tarkempaa suunnitelmaa. Tilanteessa, jossa valtakunnan terävimmät epidemiologit ja tilastotieteilijät navigoivatn lähes yhtä sakeassa sumussa kuin me tavalliset tallaajat, mukaan lukien poliitikot.
Meillä on tarve ylläpitää harhakuvaa maailman selkeydestä.
Yhteiskunnan kulmakiviä on luottamus, joka rakentuu tarkkoihinn lupauksiin ja sopimuksiin. Pandemiassa keskeinen osa luottamusta petti. Kukaan rehellinen ihminen ei voinut luvata mitään. Piti alkaa etsiä uutta pohjaa luottamukselle.
Entä jos alkaisimme luottaa elämään? Hyväksyisimmen kaaoksen, epätäydellisyyden, rikkinäisyyden. Emme ikinä voi olla varmoja siitä, elämmekö edes tämän päivän loppuun. Aurinko nousee aamulla ja laskee illalla, se on melko varmaa noin viisi miljardia vuottan tästä eteenpäin.
Yksilölle vain yksi asia on täysin varma: kuolema. Tosin emme tiedä, milloin se tulee.
Arvaamattomuudessa ja kaaoksessa on elämän aateluus. Elämme ilman täyttä varmuuttan siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sairastunko? Paranenko? Ovatko kaikki rakkaani elossa? Saanko yllättävän lahjan? Tapahtuuko jokin katastrofi?
Elämisen taidon tärkeimpiä taitoja on kyky elää sekasorrossa,n suuressa tai pienessä. Kaaos voi olla uhka, mutta myös mahdollisuus.
Jos takerrut ajatukseen, että voit hallita kaikkea, niin varaudu pettymään. Jos hyväksyt elämän arvaamattomuuden, niin alat opetella henkistän joustavuutta ja kykyä sopeutua vaihteleviin tilanteisiin. Et ota pulttia, jos suunnitelma menee pieleen tai jos joku ei tanssi sinun pillisi mukaan.
Ehdotan, että lapsia, opiskelijoita, johtajia, virkamiehiä, kasvattajia, meitä kaikkian aletaan tietoisesti valmentaa epävarmuuden sietämiseen ja hyödyntämiseen. Ellei sinulla ole kaaosta, niin luo se.
Otat vastuun omista reaktioistasi. Teet sen, mikä luontevasti on vallassasi. Sitä voisi kuvata vastuulliseksin tilannetajuksi. Sitä on kutsuttu myös pyhäksi huolettomuudeksi.
#kaaos #epävarmuus #hallinnantunne #sopeutuminen #kuolema # pandemia #luottamus