Nyt en käsittele historiaa, en omaani enkä Novetoksen. Historia on koko ajan aina läsnä, mutta nyt yritän kysyä: ”Millaiset asiat työssäni koen juuri nyt tärkeiksi? Mitä sellaista haluaisin sanoa, jolla mahdollisesti olisi merkitystä myös teille?”

En halua tässä mahdollisesti esille tulevia asioita ohjeiksi vaan pikemminkin herättelijöiksi.

Vielä puoli vuotta sitten, minulla oli väkevä tunne, että haluan sanoa teille jotain tärkeää. Ajatukset lensivät mielessäni. Seuraavassa vaiheessa tuli ajatus, että minulla ei oikeastaan ole mitään sellaista sanottavaa, jota en olisi jo sanonut tai jota väki ei muutenkin tietäisi. Parasta olisi häipyä huomaamatta takavasemmalle.

Nyt mietin, että tällainen tilanne on tarpeellinen rituaali. Tarvitsen tämän tilanteen. Edellisestä työstä poistuin ilman mitään läksiäisiä. Itseasiassa tämä on minun elämäni ensimmäinen tilanne, jolloin on jonkin sortin lähtörituaali. Tällainen rituaali on tärkeä sekä minulle että Novetokselle. Me tarvitsemme jäähyväisiä.

Tosin en pidä tätä siinä mielessä jäähyväisenä, että ajattelisin kokonaan feidaantua elämästä. 

Tässä ollaan.

Jos haluatte tietää, mitä ajattelen tai mihin uskon, niin lukekaa kirjojani ja blogejani, niitä riittää. Haluan tässä tilanteessa olla paljaana. Jakaa ajatuksia. Sönköttää. 

Fokusoin aika paljon meihin ihmisinä ja saatan antaa jotain vinkkejä meille ammattilaisina Novetosta organisaationa en aio neuvoa. Vastaukset ovat teissä.

Aamupäivällä apunani ovat huippusellistit Ammi ja Olli Varonen, Suomen ainoa ammattimainen selloduo. Ja ehdottomasti paras. Uskon musiikin voimaan, ja siksi kiitän tästä mahdollisuudesta, että he halusivat tulla mukaan, kaiken lisäksi pro bono -hengessä.

Tällä tilanteella ovat omat viitekehyksensä, kuten kaikissa muissakin tieteellisissä tapahtumissa. Hyödynämme retoriikan mallia, eli Aristoteleen logos-ethos-pathos-kaavaa, johon olen alkanut lisätä neljännen kreikankielisen sanan mythos. Kyseinen malli jää historiaan nimellä. Logos, ethos, pathos, mythos eli Aristoteles-Aaltonen-vaikuttamisavaruus.

Toinen malli on oma empiirinen Reppumatkani. Kerron sen taustan sekä käymme kaksi kertaa matkan jokaisella neljällä pysäkillä.

Reppumatka

Olimme olleet viikon Syroksella. Paluumatkalle lähdimme ensin takseilla. Parin minuutin taksimatkan jälkeen oloin pohtia, tuliko reppuni takakonttiin. Pyydin taksia kääntymään. Ja siellähän reppuni oli portin vieressä. Hieno juttu. Siinä olivat kaikki minulle tärkeät asiat, erityisesti läppäri ja tärkeä muistivihko.

Laivamatka Ateenaan. Lento Köpiksseen. Lentoasemalla pidimme vielä pienen ryhmäpalavarin ja lähdimme syömään. Yhdistimme pöydät ja kasasimme laukut pöydän viereen.

Sitten tuli lähtökutsu. Kaikki ottivat laukkunsa. Paitsi minä. Reppuni ei ollut kasassa. Oliko se varastettu? Missä se voisi olla? Otin selvää, missä on infotiski. Se oli muutaman minuutin juoksun päässä. Siellä ei tiedetty mitään. Juoksin hengästyneenä takaisin. Martiskaisen Pentti tuli vastaan, näytti mustaa reppua: ”Tämäkö on sinun?” Olihan se. Oli löytynyt ensimmäisestä palaveripaikastamme.

Seuraavana aamuna kotona vaivuin syviin mietteisiin. Onko minulla altsheimer? Olenko tullut vastuuttomaksi? Olen kova hukkaamaan pikkutavaroita, mutta näin tärkeää esinettä en koskaan. Mistä oli kysymys?

Sitten oivalsin: minulla oli tarve jättää reppuni.

Minulla oli repussa aina kaikenlaista tarpeellista, mitä valmennustilanteissa saattaa tarvita, tusseja, palaverimuistioita viikkojen takaa, fäppejä, fläppitauluja ja datatykkejä ja telkkareita. Kaikkea. Siitä hetkestä tein päätöksen, että luovun repustani. Aloin käyttää kevyttä kassia, johon mahtui vain läppäri ja muutaman A4. Ja vihko.

Tein toisenkin päätöksen. Alan harjoitella luopumista. Pöydälläni oli valmiina Tallinnasta hankkimani vihko, jossa oli neljä osastoa. Annoin jokaiselle osastolle nimen ja päätin tehdä joka aamu reppuvihkoharjoituksen. Plus muutaman muun harjoituksen.

Vihon osastot olivat Itsetuntemus, Luopuminen, Tila uudelle ja Matka tuntemattomaan – aika pian annoin nille eri nimet. Jatkoin harjoituksiani pitkälti toista vuotta. Joka aamu.

Nyt teemme kaksi kierrosta tämän vihon kannsa. Välillä puhun. Välillä meditoimme tai reflektoimme.  Voit kirjoittaa muistiin jotain, jota tulee mieleesi. Seuraavan 30-40 minuutin aikana emme lainkaan keskustele. Sukella omaan maailmaasi. Kuuntele tuntemuksiasi ja ajatuksiasi.

Ensimmäinen kierros

1 Itsetuntemus – Ankkuriosasto

”Tunne itsesi” on vanha antiikin ohje. Reppuvihossani annoin sille nimen Ankkuriosasto. Kaikki alkaa itsetuntemuksesta. Se on elämän vaikeimpia taitoja. Aina en tiedä, kuka olen. 

Tähän osastoon liittyy elämänhistoriani. Ja vahvuuteni. Sekä myös heikkouteni ja kipuni. Tällä osastolla tutkin ihmisyyttäni ja riippuvuuttani toisista ihmisistä. Mietin elämänarvojani ja moraaliani. Mikä on minulle luovuttamatonta? Miksi? Ajattelenko oikeasti niin vai elänkö jossain tietyssä kulttuurisessa kuplassa?

Käsittelemättömät haavat vaikuttavat toimintaamme, reaktioihimme ja vuorovaikutukseemme. Meillä kaikilla on niitä. Jotkut tunnistavat niitä paremmin kuin toiset. Joillakin on hyvä itsereflektion taito, toisilla heikompi.

Itsetuntemuksen puute on iso tekijä monilla johtajilla, mutta myös laajemmin, kaikilla ihmissuhdetyössä toimivilla, myös meidän alallamme.

Itsetuntemusta voi harjoitella. Joskus apuna voi olla terapia, joskus uskottu ystävä, jonka kanssa voi keskustella kaikesta ja jolloin on mahdollista antaa  ja saada rakentavalla tavalla kipeääkin palautetta. On Enneagrammia, Isoa vitosta ja muita apukeinoja, kuten laajoja testejä.

Harjoittelupaikkoja voivat olla oma työnohjaus, coachattavana oleminen, ajoittaiset mentorointisuhteet, jatkuva tilanteiden jakaminen. Olen vuosien varrella käyttänyt muutamia kollegoitani pallotteluseinänä, ja se on aina ollut hyödyllistä. Olen vastaavasti ollut muutamille teille pallotteluseinänä.

Mistään ei kuitenkaan ole apua ilman omaa vilpitöntä harjoitteluamme ja itsereflektiotamme. 

 

2 Luopuminen

Luopumisen taito – ilman sitä ei tule tilaa. Peruskysymykseni oli: Mitä ilman en tule toimeen? Mitä turhaa kannan repussani? Siellä on mahtavia kokemuksia, mutta myös syyllisyyttä, miellyttämishalua, kärsimättömyyttä, täysiä työpäiviä, suorittamispakkoa, itseni huijaamista ja itseni kutistamista. Tukahduttvan paljon asioita, jotka merkitsevät minulle paljon. Aika paljon pohdin suhdettani Novetokseen.

Irtautuminen Novetoksesta on ollut minulle pitkä prosessi. Se on kestänyt ehkä kolmanneksen Novetoksen koko eliniästä, tavallaan jopa puolet ja enemmänkin.

Vuosikymmenien aikana olen nähnyt järjestöjä, yrityksiä ja yhteisöjä, joissa ihmiset eivät ole osanneet väistyä tehtävistään ja rooleistaan. Kaikille osapuolille käy huonosti. Heti Novetoksen alusta saakka alopin miettiä tätä kuviota. Aluksi Novetos oli Tapsa-show, eka vuoden olin yksin. Sitten uskon tilanteen muuttuneen vuosi vuodelta.

En sano tätä kertoakseni, että luopuminen olisi minulle helppoa. Se on minulle erittäin vaikeaa. Sitoudun yhteisöihin, joissa olen. Ja ikävöin niitä, kun yhteys lakkaa. Olen haikailija.

Noin kolme ja puoli vuotta sitten tajusin, että tämä hetki tulee. Aloitin harjoitteluni.

Reppuvihossa pohdin esimerkiksi vaikka hampaankoloani. Mitä sinne on jäänyt vuosien varrella? Tein reppupäätöksiä, kuten kutsuin luopumispäätöksiäni. Merkkasin muutamassa tapauksessa, miten palkitsen itseäni, kun onnistun. Löysin myös listan, jossa oli yhdeksän kohtaa: ”Mistä saattaisin harkita luopuvani.” Katsoin listaa, ja huomasin luopuneeni viidestä asiasta. Kaksi on juuri nyt työn alla – en ole saanut toimeksi.

Tähän osastoon sopii erityisesti Novetoksen arvo Viisaus.

3 Tila uudelle, jolle annoin nimen Elevaatio-osasto  

Mitä kohti haluan kohottautua? Kyse on ennen kaikkea henkisestä kasvusta ja kiitollisuudesta. Yhdeksi tärkeäksi teemaksi tuli Juhla, Selebraatio. Entä jos tekisin jokaisesta hetkestä juhlan? Tein pitkä listan vaihtoehdoista, joille ehkä voisin antaa tilaa. Pari niistä hylkäsin.

Uusi syntyy, kun sille on tilaa.

Uusi voi tarkoittaa monta asiaa: jatkuvaa oppimista, itsensä altistamiselle asioille, jotka ovat vaikeita ja  epämukavia joihin liittyy jopa itsensä nolaamisen riski. 

Tässä tulevat mukaan sellaiset asiat kuin luovuus, kutsumus, merkitys ja visiot. Ja rohkeus. Kirjoitin asioita, jotka voisin tehdä kokonaan toisin. Tai ainakin vähän toisin. Mietin, mitä kohtaan tunnen suurta kiinnostusta ja intohimoa. Yritin nähdä, missä minua tarvittaisiin erityisen paljon. Mitä haluaisin muuttaa? 

Näille sivuille hahmottelin visioitani ja konkretisoin niitä.

 

4 Matka tuntemattomaan – Taikamaa

Sinne aloin kirjoittaa unelmiani. Asioita, jotka tuntuisivat hienoilta mutta jotka ehkeivät koskaan toteutuisi. Tai jotka saattaisivat olla mahdollisia. 

Taikamaassa vietän vuoden kalastajakylässä jossain Välimeren rannikolla. Minulla on huone, jossa kirjoitan aamuisin. Käyn kahvilla läheisessä tavernassa. Ehkä ostan aamuvarhaisella kalan kalastajilta ja valmistan niistä aterian. Seuraavana iltana syön kylän toisessa tavernassa.  

Kirjoitan neljä tuntia päivässä romaania. Illalla juttelen tavernassa paikallisten kanssa. Yhteyteni ulkomaailmaan ovat minimaaliset. Jotain tämä kertoo minusta.

Taikamaassa olen myös hengellinen ohjaaja. Minulla on paikka, johon ihmiset tulevat. Siellä käydään keskusteluja elämän syvistä kysymyksistä. Ehkä vähän Kannonnokan tai Ystävyyden majatalon kaltainen paikka, jossa olisin aina tavattavissa. Ruuat kokataan yhdessä. Voidaan musisoida, kävellä ja keskustella nuotion tai takan ääressä. Täysin vapaassa ja ennakkoluulottomassa ilmapiirissä. Filosofisia, teologisia, yhteisöllisiä, yksilöllisiä, yhteistekunnallisia teemoja. Mielellään puhutaan vaikeistakin asioitsa. 

Mielenkiintoinen havainto oli, että monet Taikamaani tapahtumat ovat tosia nyt. Minun Taikamaassani istun läheisteni seurassa pitkän pöydän äärellä. Syömme ja kerromme tarinoita.

 

Toinen kierros

Nyt teemme toisen kierroksen täsmälleen samasta teemasta. Jatkan siitä, mihin eri kohdissa jäätiin äsken.

 

2.1. Itsetuntemus – Ankkuriosasto

Tämän osaston yksi alkukysymys oli ”Millä ruokin itseäni?” Listasin tekemisiäni, mm. jotain sellaista, joka rauhoittaa minua. Entä mitä kaipaan elämääni? Mitä musiikkia haluan kuunnella, mutta jota en ole tullut kuunnelleeksi tarpeeksi? Mitä haluan lukea?

Mitä siis löysin tuon parin vuoden aikana? Sen että olen jonkinlainen renessanssityyppi, jokapaikan höylä. Löysin myös älyttömiä uskomuksia. Niitä näkyy erityisesti parisuhteessa. Jos saan osakseni kritiikkiä, niin uskomukseni mukaan paras vastaus ovat vakuuttavat selitykset ja puolustelut. Kotona ne ovat olleet tavaramerkkini. 

Itsetuntemusreflektioni tuloksena opettelin sanomaan kritiikille kiitos, ilman sarkasmia. Ja ottamaan hetken rauhallisen pohdinnan. Mitä hän yritti sanoa minulle? Mitä voisin omasta puolestani tehdä toisin – koska jotain sellaistaon, joka saa hänet antamaan kritiikkinsä, vaikka kokisin sen epäoikeutettuna.

Työelämässä olemme hieman erilaisia kuin parisuhteissa. Mutta samat mekanismit toimivat, toisissa hieman peitetymmin kuin muissa.

Sokrateen nimiin on pantu kuuluisa kehotus Tunne itsesi, Gnothi seauton. Se on kirjoitettu Apollonin temppelin etupihalle Delfoissa, ja se on vanhaa viisautta. Elämäntaito, moraali ja yhteiselämä eivät lähde ulkoaopetelluista säännöistä eikä datatiedosta. Se lähtee kyvystä tutkia, kyseenalaistaa, olla tietämättömyyden tilassa.

Tietämättömyyden tila onkin lähes parasta, mitä  tarvitsemme matkalla itseemme ja matkalla sosiaalisiin suhteisiimme. Sen tiedän, että en tiedä, sanoi oppi-isäni Sokrates.

Tähän kohtaan soveltuu Novetoksen arvo Reilummin. Yritän olla reilu itseäni kohtaan. Nähdä itseni sellaisena kuin olen. Mitään pienentämättä mutta myös mitään lisäämättä. Puhumme usein itsevarmuudesta. Tässä kohtaa puhuisin itsereiluudesta.

2.2. Luopuminen

Harjoittelun osia oli joka aamu: 1. Jostain tavarasta luopuminen. Merkkasin ne aina luetteloon. 2. Reppuvihon äärellä reflektointi ja kirjaaminen. 3. Päiväkirjan kirjoittaminen muutaman päivän välein (se oli tarinallista kirjoittamista). 4. Pieni lukutehtävä, lyhytmietiskelytankkaus.

Siitä tuli aamurituaalini 1,5 vuodeksi. Se oli elämäni tärkeimpiä projekteja.

Läheskään kaikesta ei tarvitse luopua, huomasin. Hyviä ystävyyssuhteita ei ole pakko lopettaa. Vaikka käykin niin, että niiden luonne muuttuu elämän vaiheiden mukana. Joskus vanhoja ystävyyksiä voi kaivaa esille vuosikymmenien jälkeen. Armeijakaverini Launo Tuuran tapasin ensimmäisen kerran 50 vuoden jälkeen toissa kesänä RUK:n kurssijuhlassa. Istuimme illan yhdessä. Molemmat olimme tehneet opiskelu- ja työuramme. Puhuttavaa riitti.

Yksi tärkeä löytöni oli ajatus, että ”en ole korvaamaton”.

Tulevaisuus tukkeutuu, ellemme luovu jostain. Joskus pitää luopua jopa rakkaista asioista. Mistä kaikesta meidän on osattava luopua? 

2.3. Tila uudelle, jolle annoin nimen Elevaatio-osasto  

Elevaatio tarkoittaa nostoa, kohottamista tai vaikka korkeustasoa. Se on termi, jota käytetään mm. lääketieteessä sekä erityisesti teologiassa, tarkemmin sanottuna liturgiikassa. Miltä korkeudelta haluan tarkastella elämääni? Mille tasolle haluan kohottautua? Elevaatiotyöskentelyn tuloksena olen luonut mielikuvan siitä, mitä teen tulevina vuosina ja mitä haluan olla ihmisenä. Tai oikeastaan tutkin vaihtoehtoja. Nämä visiot kilpailevat keskenään. Teen isoja siirtoja siinä vaiheessa, kun minulla on aikaa ja tilaa tehdä ratkaisuja.

Mietin työtekemisiä, opiskelua, harrastuksia, läheisiä ja ihmisiä yleensäkin, olemiseni tapaa, roolejani, kirjoittamista, asioita, joille haluaisin sanoa kyllä. 

Minulle visiot ovat äärimmäisen tärkeitä. En olisi minä, ellei minulla olisi visioita. Visiot voivat liittyä kaikkeen. Minulle visio on tärkein vipuvarsi lähes mihin tahansa muutokseen. Kun visio on tarpeeksi voimakas, mikään ei voi pysäyttää minua.

Mihin haluaisin elevoitua?

 

2.4. Taikamaa

Logos, ethos ja pathos ovat meille kaikille tuttuja retoriikan käsitteitä. Taikamaahan liittyy jotain, josta aloin käyttää nimeä mythos. Myytti. Siinä on iso annos tarinaa ja tarinan kerrontaa. Ennen kaikki opettaminen tapahtui tarinoiden myötä. Tarinat muistettiin. 

Jokaisen johtajan ympärille syntyy tarinoita ja myyttejä. Samoin jokaisen valmentajan. Ja jokaisen organisaation.

Myytin pointti ei ole, että se olisi totuuden vastakohta. Sen totuusarvo voi olla historiallisessa lähtökohdassa tai tarinan opetuksessa. Se kulkee ihmiseltä toiselle ja väistämättä muuttuu johonkin suuntaan. Joskus hyvään suuntaan ja joskus pahaan.

Kreikkalaisten myytit olivat jumaltarustoa, joiden kertominen vastasi johonkin historialliseen tarpeeseen, mutta niiden lähtökohtana eivät olleet todelliset henkilöt. Roomalaisilla olivat jumalmyyttien rinnalla legendat, joilla saattoi olla ainakin jokin historiallinen lähtökohta. Kirkossa legendat ovat pyhimyskertomuksia. Merkittävän henkilö ympärille on syntynyt uskomattomia tarinoita, joilla on jokin moraalinen viesti.

Otan esimerkin Novetoksen historiasta. Olimme jo Ruoholahdessa. Accenturen henkilöstöjohtaja kävi meidän toimistollamme Ruoholahdessa ja ihmetteli sen pienuutta. ”Maailmalla on mielikuva, että teitä on 200.” Ihmeteltiin sitä. Meitä oli 7-8. Juttu oli niin, että meistä oli päässyt syntymään tarinoita. Osin ehkä meidän viestinnällisen näkyvyytemme takia. – Jokaisesta organisaatioista on tarustonsa. 

Valmentajistakin liikkuu tarinoita. Minulla on coachattava, joka toimii ulkoisia valmentajia vilisevässä organisaatiossa. Coachattavani on vilkas kertoja. Hän kertoi nimeltä mainiten muutamasta valmentajasta. Yksi mm. jakaa mielipiteitä. Sitten hän kertoi tarinoita, joita liikkuu minusta. Se oli mielenkiintoista kuultavaa. Minuun liittyy tarustoa. Samoin sinuun. Olemme tarunomaisia. Joskus jopa tarunhohtoisia.

Mitä ikinä teemmekin, siihen liittyy myyttisyyttä ja legendaa. Voimme hallita sitä korkentaan vain pienin osin, olemalla oma itsemme ja olemalla kaikessa rehellisiä ja feikkaamattomia. 

Myytti liittyy etäisesti brändiin. Mutta brändiä pyritään hallitsemaan. Myytti syntyy brändistä huolimatta ja elää omaa elämänsä.

Mitä ikinä olemmekin, se näkyy ja siitä syntyy tarina. Meidän sanamme, habituksemme, eleemme, pukeutumisemme, maneerimme, käyttäytymisemme, asiat, joiden emme edes aavista olevan merkityksellisiä. Valmentajan Taikamaa on jotain, johon emme voi suoraan pyrkiä. Mutta se syntyy. 

Millainen olisi valmentajan Taikamaasi? Mitä halut ihmisten puhuvan sinusta? Jos sinusta syntyisi legenda, millainen se olisi? Millainen olisi Novetos-legenda?

 

Yhteenveto

Noita samoja asioita olen miettinyt kymmeniä kertoja vuosikymmenien aikana. Minulla on lähes elämänikäinen tapa kirjoittaa päiväkirjaa, jolloin yritän jäsentää ajatuksiani. Sama teema voi kulkea mukana eri Reppuvihon eri osastoissa, eri näkökulmista.

Ankkuriosastolla saatan miettiä vaikka, millainen on hengellisyyteni. Luopumisosastolla mietin, mitä uskooni liittyy sellaista, jota en tarvitse. Elevaatio-osastossa mietin, mitä uutta haluan ottaa vastaan uskossani. Taikamaassa mietin vapaasti, millaiseen hengellisyyteen, henkisyyteen ja spiritualiteettiin ehkä haluaisin joskus kulkeutua. 

Tai voin tutkia johtamista. Tai vaikka yhtä spesifiä ihmissuhdetta. Mikä on totta nyt? Mikä voisi jäädä vähemmälle? Mitä uutta tarvitsisin? Entä mitä ihmettä?

Tähän sopii vanhojen mystikkojen kaksi matkaa: 1. Matka kotiin. 2. Matka tuntemattomaan. Matka kotiin – teen tuttua ja turvallista, sitä joka juuri nyt on menossa. Matka tuntemattomaan – minulla on koko ajan jotain sellaista, jota en vielä hallitse. 

20 % kaikesta tekemisestä on hyvä olla uuden luomista, matkaa tuntemattomaan.

On tärkeää katsoa ainakin nykytilannetta seuraavaan vaiheeseen. Pidä koko ajan vireillä jotain, joka alkaa ehkä vasta vuoden tai kahden kuluttua. Varaa työstäsi aina osa tulevaisuutta varten. Se voi olla myyntiä. Se voi olla kirjoittamista ja kontaktointia. Tai se voi olla oman osaamispääoman kasvattamista tai henkistä valmistautumista johonkin.

Ajattele tulevaisuutta. Mieti, miten sinusta voisi tulla henkinen johtaja. Jokaisessa yhteisössä on henkisiä johtajia. Henkinen johtajuus on aina epävirallista ja epämuodollista johtajuutta. Siitä on monia tehtäviä, se voi olla näkemyksellistä, yhteisöä luovaa, arvoihin ja kulttuuriin vaikuttavaa. Henkinen johtajuus on yhteisön tärkeimpiä rooleja. Sitä ei oteta. Siihen kasvetaan.

Senkin jätän mietittäväksi, miten Novetos voisi olla henkinen johtaja. Työelämässä joku aina on sellainen. Tai ellei sellaista ole, niin jämähdämme paikoillemme.