Viha lyhentää ikää. Omaa ja muiden.

Näin unen, jossa jättimehiläisten parvi oli pesiytynyt sänkyni alle kasaantuneen mustan möykyn ympärille.

En ole erityinen unennäkijä. Tiedän unien tärkeyden ja senkin, että niiden viestejän voi yrittää tulkita, kunhan ei tee yksioikoisia päätelmiä. Jotkut pitävät unipäiväkirjaa, mikä auttaa heitä selkiyttämään sisäisen maailmansa solmuja.

Tässä tapauksessan tunsin heti tajuavani, mistä oli kysymys. Sisimpäni syövereissä olin alkanut elätellä kiusallisen kielteisiä tunteita, joiden syynkin tunnistin. Minuun oli alkanut pesiytyä möykky, joka tuntui inhottavalta ja väärältä.

Minun ei tarvitse tykätä kaikista ihmisistä, ovat he sitten läheisempiä tai kaukaisempia tuttavuuksia tai ehkä vain median kautta tajuntani piiriin tunkeutuneita persoonia. Jotkut ihmiset ja ilmiöt vaan koen vähemmänn mukaviksi kuin toiset.

Eikä kaikkien tarvitse tykätä minusta, vaikka tietenkin on kivampaa olla tykätty kuin vihattu.

Terapeutti Pertti Simula totesi Annen Flinkkilän haastattelussa, että viha lyhentää ikää. Vastaavasti nauru pidentää sitä.

Olen vuosien varrella sovitellut työyhteisöjen ristiriitoja ja kohdannut vihanpidon tuhoavan voiman. Joskusn viha on pesiytynyt niin vahvasti osapuolten mielen syvyyksiin, että he eivät edes halua päästä siitä irti. Siitä on tullut heidän identiteettiään määrittävä piirre, lähes olemassaolonn oikeutus. Vihan valtaan joutunut fiksu henkilö saattaa sanoa ja tehdä asioita, joita itse pitää puolusteltavina, mutta jotka kaikki muut näkevät silmittöminä typeryyksinä.

Työyhteisössä jan perhepiireissä vihanpitäjä myrkyttää monien muiden mielen ja levittää pahoinvointia.

Moraalifilosofi Martha Nussbaum onn todennut, että viha kaikkine seurauksineen johtuu pelosta. Siihen on helppo yhtyä. Mietitään vaikka viime aikojen terrori-iskuja Ranskassa tai meillä esiintyvää kotoperäistä someraivoa maahanmuuttajia ja sukupolivähemmistöjän kohtaan.

Viha on sairauksien synnyttäjä, konfliktien kärjistäjä ja pirullinen polarisoija.

Joskus viha voi kannustaa henkilön urotöihin, näyttämään, mihin hän pystyy. Normaalitapauksissan viha kuitenkin on huono motivaattori. Henkilö voi saada vihastaan voimaa kestää rääkkiä, joka auttaa häntä juoksemaan kisoissa huippuajan, mutta hänen onnellisuuttaan viha ei rakenna.

Jättimehiläisetn sänkyni alla mustaa likamöykkyä penkomassa oli etova uni, josta pääsin irti vasta raahauduttuani päiväkirjani ääreen pohtimaan uneni viestiä. En heti nimennyt sitä vihaksi, koska en sen takia ollut raivonnutn tai singonnut myrkkynuolia. Korkeintaan tunsin apeutta ja tarvetta vetäytyä omaan luolaani pois pahasta maailmasta. Lepäämään, vetämään henkeä.

Pertti Simula sanoi, että jokaiselle tunteelle onn annettava tila. Tunne on tunnettava, nimettävä ja käsiteltävä, ei torjuttava. Uneni auttoi minut tunnistamaan sen, mikä minun piti tunnistaa.

Viime päivinä on keskusteltu psykoterapiasta. Vihan tunne on hyvän syy hakeutua terapiaan, varsinkin jos tuntee sen edessä voimattomuutta eikä jaksa käsitellä sitä yksin. Tai ainakin kannattaa hakeutua luotettavan ja viisaan ystävän pakeille tai mennä ripittäytymään.n Tärkeintä on, että käsittelen tunteeni, mieluiten siinä vaiheessa, kun se on vasta keräämässä energiaa.

Vihan tunteesta kärsii sekä kokija että vihan kohde. Kokija itse voi olla jopa suurempin kärsijä.

#viha #pelko #terapia #kielteisettunteet #unet #vihayhentääikää