Tällä viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin Eetosta & paatosta -blogini. Tänä aikana olen kirjoittanut sivustolleni 60 blogia.
Lisäksi olen bloggaillut ammatillisista teemoista Novetoksenn sivuille sekä kirjoittanut pakinoita ja muutaman artikkelin. Yhtään kirjaa en ole tänä aikana kirjoittanut, mutta muutama on vireillä.
”Miksi ihmeessä käytät aikaa kirjoittamiseen”, kysyin juristiystäväni, kun törmättiin ja pysähdyttiin rupattelemaan Mikonkadulla viime viikolla. ”Voisit senkin ajan tehdä jotain, josta sinulle maksetaan.”
Hyvä kysymys. Tietokirjojen kirjoittaminen ei todellakaann ole tuottoisaa eikä varsinkaan blogien, etenkään jos kirjoittelee pääasiassa ei-populaareista teemoista.
Miksi siis kirjoitan? Miksi ylipäänsä teemme, mitä teemme?
Kirjoittamiseeni aloin uskoa lukionn ensimmäisellä. Äidinkielen opettajakseni tuli legendaarinen Eino ”Emppu” Salmenperä. Oli ainekirjoitusten palautustunti. ”Aaltonen, tulepa tänne eteen.” Menin tuntien pientä pelkoa. Olin aiemmin pärjännytn ainekirjoituksessa kohtuullisesti, tykkäsin kirjoittaa, mutten oikein luottanut itseeni.
Emppu selaili ainettani, ja minä seisoin pöydän vieressä. Sitten hän porasi katseensa minuun ja sanoi hitaasti: ”Jumalauta,n Aaltonen, sinä olet kirjoittaja.”
Se oli niitä lauseita, jotka ovat määrittäneet tärkeän osan tulevasta elämästäni. Sen sanoi meidän kaikkien kunnioittama opettaja. Ne viisi sanaa osuivatn epävarmaan poikaan, joka puoli vuotta aikaisemmin oli ryhdistäytynyt ja alkanut lukea kokeisiin. Siitä saakka olen kirjoittanut käytännössä aina, vähintäänkin päiväkirjaa. Ja kieleen liittyvätn ilmiöt ovat hurmanneet minua.
Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Jos on aikaa, yritän muotoilla lauseeni kirkkaammiksi ja valita osuvampia sanoja, samalla välttäen kikkailua.
Voi olla, että vielä suurempin syy kirjoittamiseeni on vaikuttamisen tarpeeni. En tiedä, mistä se kumpuaa, mutta sivustakatsojan rooli on sopinut minulle huonosti.
Kaikkein suurimman hyödyn kirjoittamisestani luulen kuitenkin saavani siitä, että kynäilyn on tapa pohtia ja jäsennellä asioita. ”Mitä oikeasti ajattelen?” ”Mikä tässä on tärkeää?”
Usein pyrin kirjoittamaan dialogisesti, ottaen huomioon, että asioista voi ajatella monellan tavalla. Samalla pidän rehellisenä, että esitän oman mielipiteeni. Joskus minulla on tarve provosoida, varsinkin jos tunnistan ympärilläni henkistä velttoilua. Erityisesti minua ärsyttää hurskastelu ja omienn ajatusten kyseenalaistamattomuus. Sitä näen paljon kirkoissa, politiikassa ja johtamisessa. Uskon sitä olevan kaikkialla.
On ollut mukava saada palautteita. Keskusteluja on käyty varsinkin Facebookissa sekä hieman myösn LikedInissä. Kuuminta keskustelu on ollut, kun aiheeni ovat sivunneet viiniä (kirkon kuvioissa), uskontoa, homojen oikeuksia ja eutanasiaa. Kuraakin on tullut (”olet Hitler”). Otan sen vastaan ajatellen, että henkilön varsinaisetn argumentit ovat sulaneet. Vähiten kuralasteja ja eniten peukkuja tulee teemoista, jotka liittyvät yksilön tarinoihin, vanhenemiseen tai vaikka omiin mokaamisiini.
Ajattelin jatkaa toisenkin vuoden. Lämmin kiitos lukijoilleni, sekän peukuttajille että kriitikoille.
Ps. Vanhat blogini löytyvät, kun klikkaa blogin jälkeen olevaa sanaa Yleiskatsaus.
Avainsanat: blogi, kirjoittaminen, eetos, paatos, mielipide, opettaja, Eino Salmenperä