Onko kyse ajojahdista vai asiallisesta yhden ongelman käsittelystä? Sitä moni meistä on miettinyt lukiessaan ministeri Mika Lintilään liittyvää kiihtyvää uutisointia.
Poliittisia ajojahteja tapahtuu säännöllisin väliajoin. Media tietää kansan janoavan verta ja haistaa herkästi heikotkin signaalit. Ensin ilmaan heitetään muutama tunnusteleva täky, sitten tulee nimettömiin ilmiantajiin perustuva laaja reportaasi, joka johtaa yleiseen paheksumiseen, kujanjuoksuun, sakinhivutukseen ja julkiseen teloitukseen.
Joissain tapauksissa kohde selviää, jatkaa uraansa ja kaikessa hiljaisuudessa nuolee haavojaan, kuten kävi Ilkka Kanervalle, Kauko Juhantalolle ja ilmeisesti rankemman kautta Anneli Jäätteenmäelle.
Jotkut kohut leimahtavat ja hiipuvat, kuten Matti Vanhasen lautakasa-tapauksessa tai Heidi Hautalan remonttimaksu-casessa. Jotkut taas johtavat nopeisiin johtopäätöksiin Ville Rydmanin ahdistelukohun tapaan. Vähintääkin henkiset haavat seuraavat rikkureita tai rikkuriksi leimattuja mahdollisesti läpi elämän. Ulf Sundqvist ja Arja Alho tulevat mieleen ensimmäisinä.
Käy Mika Lintilälle miten tahansa, niin joka tapauksessa hän on tästä lähtien merkattu mies. Hänet muistetaan WhatsApp-viestistä ja alkoholin nauttimisesta. Niiden alle hautautuvat hänen saavutuksensa kansanedustajana ja ministerinä.
Kohujen hyvä puoli on, että kaikessa raadollisuudessaan ja mahdollisessa valheellisuudessaan ne nostavat esiin asioita. Seksuaalinen ahdistelu on väärin. Alkoholi ja työtehtävät ovat huono yhtälö. Alkoholin suuri rooli edustustilaisuuksissa ja saavutettuna etuna ei saa olla tabu. Sekin on ollut hyvä nostaa tikun nokkaan, että epäsopiva käyttäytyminen pidetään usein pienen piirin puolijulkisena salaisuutena.
Jokainen kohu on jäävuoren huippu. Useimmat väärinkäytökset eivät tule ilmi tai eivät läpäise median seulaa. Rikkuri ehkei ole tarpeeksi tunnettu tai kiinnostava persoona. Kärähtäneet henkilöt ovat systeemiin kuuluvia sijaiskärsijöitä, mikä tietenkään ei vähennä rikkomusten vakavuutta. Me muut, joiden rikkomukset ehkä ovat vähäpätöisempia tai joiden suojaus ja tuuri on pitänyt, voimme osoittaa viattomuuttamme vaikenemalla ja ehkä paheksumalla.
Julkiseen keskusteluun liittyy aina kaksinaismoraalia ja moralismia. Samalla kun jännitämme, miten Lintilälle käy, voisimme harjoittaa tervettä itsereflektointia.