Millainen olisi maailma, jossa poliittisilla johtajilla ei olisi lainkaan vastuuntuntoa? He tukahduttaisivat vastarinnan väkivalloin. Jokainen valtio ajaisi vain omia etujaan. Metsät tuhottaisiin ja luonto raiskattaisiin. Ongelmien ratkaisukeinonan olisi kosto.
Millaista olisi johtaminen, jossa korruptio ja kähmintä olisivat normaali hyväksytty ilmiö? Millaisia olisivat yhteisöt, joissa kukaan ei luota toiseen?
Elämä olisi ahdistavaa.
Nämän uhkakuvat eivät ole kovin kaukaisia. Al-Assad lähetti hermokaasupommin tappamaan kansalaisiaan. Ernst & Yangin kansainvälisen tutkimuksen mukaan 77 prosenttia hallitusten jäsenistä ja yritysjohtajista olisi valmis hyväksymäänn epäeettistä toimintaa, jos se auttaisi yltämään taloudellisiin tavoitteisiin (HS 6.4.2017). Nuorista joka kolmas hyväksyisi lahjonnan.
Ei tunnu lupaavalta.
Etiikkaa tarvitaan, jotta maailmassa ylipäänsä voisi elää ja jotta arki sujuisi, elämä olisi elämisen arvoista ja kykenisimme olemaan tekemisissä toistemme kanssa ilman pelkoa.
Olen 20 vuoden ajan miniosaltanin yrittänyt pitää yllä etiikkakeskustelua organisaatioissa ja työelämässä. Ryhdyin tähän työelämäeetikon rooliin viime vuosituhannen lopulla. Silloin etiikkapuhetta pidettiin joko tarpeettomanan hienosteluna tai vaihtoehtoisesti eksoottisena välipalana talousraporttien lukemisen välillä. Silloin se ei tuntunut kuolemanvakavalta teemalta.
Samaan aikaan elettiin Bosnian etnisten puhdistusten jälkimaininkeja. Joukkosurmaajatn olivat koulutettuja sivistyneitä ihmisiä.
Sittemmin etiikkakeskustelu on vakavoitunut, ainakin näennäisesti. Auto- ja rengasteollisuus, lahjusskandaalit, kartellioikeudenkäynnit, ajat sitten tapahtuneet enronit ja muut skandaalit,n ne kaikki ovat synnyttäneet mölyä ja närkästystä ja toiveita, että ”ei enää tätä”.
Sitä kurjemmalta tuntuu lukea, että 2/3 osa yritysmaailman vaikuttajista olisi valmis katsomaann sormiensa läpi, jos alaiset toimivat epäeettisesti, tai voisi itsekin toimia väärin, jos se pelastaisi tuloksen. 68 nuorista aikuisista olettaa, että heidän johtajansa olisivat valmiit epäeettiseen toimintaan (em. HS).
En ole shokissa, koska onhan tätä nähty. Mutta pieni idealisti minussa saa vuotavan haavan.
3000 vuotta sitten tappaminen ja herjaaminen olivat arkielämän kauraa, ainakin primitiivisimmissä kulttuureissa. Laki ei ollutn sama kaikille. Orjuus oli hyväosaisten vaurauden perusta. Elämä oli raakaa.
Nyt elämä näyttää siistimmältä, eettistyneemmältä, huolimatta pommeista ja terrori-iskuista. Mutta sivistyksen kerrosn on ohut. Ihminen on edelleen valmis huijaamaan, tappamaan ja ajamaan härskisti omia etujaan. Enimmäkseen teemme sen siistimmin kuin ennen, käyttäen parempaa tekniikka, usein kulissien takana. Raukkamaiset joukkosurmat ovat jäävuorenn huippu.
Olemmeko oppineet mitään 3000 vuodessa? Tai siitä ajasta, kun asuimme vielä luolissa?
Ps. Olen kirjoittanut näistä teemoista mm. blogeissani Olemmen painekattilassa. Terrorismin juuret… , Orlando on kaikkialla, myös täällä (Orlandon kohdalle pitäisin nyt kirjoittaa Tukholma) ja Etiikka kannattaa.
Avainsanat: etiikka, eettistyminen, johtaminen, vastuullisuus, raaistuminen, epäeettisyys, joukkosurmat
Kuva: Pixabay